Autiossa kokoushuoneessa miehet olivat kerääntyneet pitkän pöydän ympärille. Vieressä oli toinen, pulloilla ja laseilla katettu pöytä, johon muutamat seuran jäsenet jo loivat kaipaavia silmäyksiä. Mc Ginty istui pöydän päässä litteä musta samettihattu takkuisella, mustalla tukallaan ja purppuravärinen viitta hartioillaan. Hän näytti joitakin pirullisia kirkonmenoja toimittavalta papilta. Hänen oikealla ja vasemmalla puolellaan istuivat osaston ylempiarvoiset virkailijat, heidän joukossaan näkyivät Ted Baldwinin julmat, kauniit kasvot. Jokaisella heistä oli vyö tai mitali arvonsa merkkinä.
Mc Murdolle oli sanottu, että häntä odotti joku koetus, mutta kukaan ei tahtonut sanoa, minkälainen se oli. Kaksi juhlallista veljeä talutti hänet nyt ulommaiseen huoneeseen. Lautaseinän läpi hän saattoi kuulla moniäänistä puheensorinaa kokoushuoneesta. Kerran tai kahdesti hän kuuli omaa nimeään mainittavan ja hän tiesi, että he keskustelivat hänen ehdokkuudestaan. Sitten sinne tuli kolmas vartija, jolla oli vihreä ja kultainen vyö poikittain rinnalla.
— Päämestari käskee, että hänet sidotaan, tehdään sokeaksi ja talutetaan sisään, sanoi hän.
Nuo kolme riisuivat hänen takkinsa, käärivät hänen paidanhihansa ylös ja lopulta kietoivat nuoran hänen käsivartensa ympärille kyynärpään yläpuolelta ja sitoivat sen lujasti kiinni. Sitten he asettivat hänen päähänsä paksun mustan päähineen, joka peitti hänen päänsä ja yläosan hänen kasvoistaan, niin ettei hän voinut nähdä mitään. Sitten hänet talutettiin kokoushuoneeseen.
Päähineen alla oli pilkkopimeätä ja hyvin painostavaa. Hän kuuli ympäröivien ihmisten kahinan ja sorinan ja sitten kuului Mc Gintyn ääni täsmällisenä ja kaukaisena hänen korviaan peittävän päähineen läpi.
— John Mc Murdo, sanoi ääni, oletteko jo Vanhan Vapaitten Miesten
Liiton jäsen?
Hän kumarsi myöntymykseksi.
— Onko osastonne N:o 29 Chicagossa?
Hän kumarsi taas.
— Pimeät yöt ovat epämiellyttäviä, sanoi ääni.