Kun sanat oli sanottu, tunsi hän, miten kaksi kovaa esinettä painoi niin kovasti hänen silmiään, että hänestä tuntui ikäänkuin hän ei olisi voinut liikahtaa menettämättä niitä. Siitä huolimatta hän astui päättävästi askeleen ja paine katosi. Kuului hiljaista suosion muminaa.
— Hän on rohkea, sanoi ääni. Kestättekö kipua?
— Yhtä hyvin kuin kuka tahansa, vastasi hän.
— Koetelkaa häntä!
Vaivoin saattoi hän pidättäytyä huutamasta ääneen, sillä hirvittävä tuska viilsi hänen käsivarttaan. Hän oli vähällä pyörtyä äkillisestä kivusta, mutta hän puri huultaan ja puristi kätensä nyrkkiin peittääkseen tuskansa.
— Voin kestää vielä enemmänkin, sanoi hän.
Tällä kertaa ylistettiin häntä ääneen. Loistavammin ei kukaan ollut suorittanut koettaan osastoon pyrkiessään. Hänen selkäänsä taputettiin ja päähine otettiin pois. Hän seisoi silmiään räpyttäen ja hymyillen onnittelevien veljien keskellä.
— Vielä viimeinen sana, veli Mc Murdo! Olette jo vannonut vaitiolon ja uskollisuuden valan ja tietänette, että sen rikkominen rangaistaan viipymättä ja välttämättä kuolemalla?
— Tiedän, sanoi Mc Murdo.
— Ja te alistutte päämestarin määräyksiin kaikissa olosuhteissa?