Useat nuoret miehet kohottivat kätensä. Päämestari katsoi heihin hyväksyvästi hymyillen.
— Te, Tiikeri Cormac. Jos suoritatte sen yhtä hyvin kuin viimeisenkin, ette joudu kiikkiin. Ja te, Wilson.
— Minulla ei ole pistoolia, sanoi vapaaehtoinen, joka ei ollut vielä täyttänyt kahtakymmentä.
— Tämä on ensimäinen kerta, eikö totta? No, kerranhan teidän täytyy haistaa verta. Se on teille suuremmoinen alku. Mitä pistooliin tulee, niin odottaa se teitä, ellen erehdy. Jos ilmoittaudutte siellä maanantaina, niin on aikaa yllin kyllin. Teille pidetään komeat tervetuliaiset, kun palaatte.
— Tuleeko mitään palkintoa tällä kertaa? kysyi Cormack, vanttera, tummahipiäinen, raa'an näköinen nuori mies, jonka julmuus oli hankkinut hänelle pilkkanimen "Tiikeri".
— Vähät palkinnosta. Te teette sen kunnian vuoksi. Kukaties kun se on tehty, on muutamia dollareita raha-arkun pohjalla.
— Mitä on tuo mies tehnyt? kysyi nuori Wilson.
— Tosiaankaan ei teidän sovi kysyä, mitä mies on tehnyt. Hänet on tuomittu siellä. Se ei kuulu meihin. Meidän asiamme on vain suorittaa asia heidän puolestaan, niinkuin hekin vuorostaan auttavat meitä. Tästä puhuttaessa muistuu mieleeni, että kaksi veljeä Mertonin osastosta tulee ensi viikolla tänne suorittamaan jotakin työtä.
— Keitä he ovat? kysyi joku.
— On totisesti viisaampaa olla kysymättä. Jollette mitään tiedä, ette voi todistaa mitään, eikä mitään häiriötä voi syntyä siitä. Mutta ne ovat miehiä, jotka tekevät työnsä kunnollisesti.