"Te näytitte vähän uteliaalta tähän taloon nähden. Minä tunnen sen sangen hyvin ja voisin mahdollisesti näyttää teille yhtä ja toista vähäpätöistä, joka voisi huvittaa teitä. Täällä on portti. Tahdotteko käydä sisälle kanssani?"
Se oli siis todellakin mahdollista. Roobert suostui halukkaasti ja kävi ylös koukertelevaa ajotietä istutettujen mäntyjen välitse. Mutta nähdessään siivottoman oppaansa oikaisevan suoraan yli leveän hiekoitetun alueen pääkäytävää kohden tunsi hän joutuneensa väärään paikkaan.
"Ei millään ehdolla pääkäytävän kautta", kuiskasi hän ottaen seuralaistaan kädestä. "Mahdollisesti herra Raffles Haw ei pitäisi siitä?"
"Ei mitään vaaraa siitä luullakseni", sanoi toinen rauhallisesti hymyillen. "Minun nimeni on Raffles Haw".
III.
Ihmeellinen talo.
Tuon varsin odottamattoman selvityksen johdosta kuvastui Roobert Mc
Intyren kasvoissa mitä suurin hämmästys.
Hetkisen luuli hän seuralaisensa tekevän pilaa, mutta se huoleton varmuus, jolla tämä nousi ylös portaita, ja se syvä kunnioitus, jota osottaen komeanauhainen portinvartia eteisessä avasi hänelle oven, todisti, että kaikki oli silkkaa totuutta. Raffles Haw katsahti taakseen ja myhäili hiukan itsekseen huomatessaan nuoren taiteilijan olevan tavattomasti hämillään.
"Suokaa anteeksi, etten aikaisemmin sanonut sitä", sanoi hän ystävällisesti, laskien kätensä toisen käsivarrelle. "Jos olisitte tuntenut minut, ette olisi puhuneet yhtä vapaasti, ja silloin en minä olisi ollut tilaisuudessa oppia tuntemaan teidän tosiarvoanne. Te tuskin esimerkiksi olisitte olleet niin avosydäminen puhuessanne rikkaudesta, jos olisitte tietäneet, että puhuitte talonomistajan kera."
"Luulen etten koskaan eläissäni ole ollut näin hämmästynyt", sanoi
Roobert.