Tuntui tuskin huomattava liikahdus, kevyt hankaus, ja Roobert havaitsi, ilman että oli liikkunut paikaltaan, että huone oli kadonnut. Sen sijaan oli heidän edessänsä suuri, kaarenmuotoinen tammiovi.
"Se on keittiön ovi" virkkoi Raffles Haw. "Minulla on keittiö ylinnä talossa. En siedä ruoanhöyryjä. Olemme tulleet ylöspäin kahdeksankymmentä jalkaa puolessatoista sekunnissa. Nyt painan jälleen nappia ja niin olemme taas minun huoneessani".
Roobert Mc Intyre tuijotti häneen hölmistyneenä.
"Tieteen ihmeet ovat suuremmat, kuin taikuuden", lausui hän.
"Se on vain pieni, soma koneisto. Nyt koetamme kulkea vaakasuoraan.
"Minä painan 'Ruokasalinappia' ja niin olemme me siellä kuten näette.
Käykää ovelle, se aukenee edessänne".
Roobert teki neuvon mukaan, ja huomasi tovereineen olevansa avarassa, korkeassa huoneessa, samalla kuin elevaattori heidän painostaan vapautuneena lennähti takaisin alkuperäiselle paikallensa.
Hän tirkisteli ympärilleen seiniä koristaviin suuriin maalauksiin. Hänen jalkansa vaipuivat pehmeään, kallisarvoiseen mattoon, kuin olisi hän keträluihin asti vajoten käynyt sammalpeitteistä vallia.
"Totisesti, totisesti, tuolla näen Raphaelin siveltimen jälkiä", huudahti hän viitaten erääseen tauluun edessään.
"Jaa, se on Raphaelilta, ja luulen sen olevan yhden hänen parhaita maalauksiaan. Minua huvitti erinomaisesti tarjota enemmän kuin Ranskan hallitus. He halusivat saada sitä Louvreen, mutta huutokaupassa voittaa se, jolla on tukevin kukkaro".