Hän ihan ulvoi mielihyvästä, kun näki happilieriöt takanamme kantajan käsirattailla.
"Teilläkin siis on niitä!" huudahti hän. "Minun on tavaravaunussa.
Mitähän se vanha ystävämme oikein tarkoittaa?"
"Oletteko nähnyt hänen kirjettään Timesissä?" kysyin.
"Mitä se sisälsi?"
"Pelkkää pötyä!" sanoi Summerlee äreästi.
"No, no, se on tämän happihomman perustana, jollen ole erehtynyt", sanoin.
"Pelkkää pötyä!" huudahti Summerlee taas tarpeettoman rajusti.
Me olimme kaikki menneet ensi luokan tupakkavaunuun, ja hän oli jo sytyttänyt lyhyen ja hiiltyneen, ruusupuusta tehdyn piippunsa, joka näytti kärventävän hänen pitkän riidanhaluisen nenänsä päätä.
"Ystävä Challenger on älykäs mies", sanoi hän hyvin kiivaasti. "Kukaan ei voi sitä kieltää. Vain hullu voisi väittää vastaan. Katsokaa hänen hattuaan. Sen sisäpuolella on kuusikymmentä unssia aivoja — iso kone, joka käy tasaisesti ja tekee hyvää työtä. Näyttäkää minulle konehuone, niin minä ilmoitan koneen koon. Mutta hän on synnynnäinen puoskari — olettehan kuulleet, että olen sen sanonut hänelle päin kasvoja — synnynnäinen puoskari, joka käyttää jotakin dramaattista temppua päästäkseen julkisuuteen. Kaikki on hiljaista, ja silloin ystävä Challenger huomaa, että on mahdollisuus saada yleisö hänestä puhumaan. Ettehän vain kuvittele hänen vakavasti uskovan sellaiseen hassutukseen, että eetterissä on tapahtunut muutos ja että siinä piilee vaara ihmissuvulle. Onko maailmassa ikinä kuultu sellaista akkojen juttua?"
Hän istui kuten vanha valkea korppi, raakkuen ja täristen ivallisesta naurusta.