Viisi minuuttia myöhemmin seisoin keisarin edessä. Hän silmäili minua ystävällisesti ja viittasi pysähtymään oven suuhun.
De Meneval kirjoitti hänen sanelunsa mukaan, ja aina ajatuksen lausuttuaan silmäili hän sihteeriään kosteilla koiran silmillään.
"Riittää. Voitte mennä", sanoi keisari äkkiä. Kun sihteeri oli poistunut huoneesta, astui keisari kädet selän takana luokseni ja silmäili minua kiireestä kantapäähän sanaakaan lausumatta.
Vaikka hän itse oli pienikasvuinen, näki hän mielellään suuria miehiä ympärillään, ja siksipä arvaan ulkomuotoni häntä miellyttäneen.
"No, monsieur Gerard", sanoi hän viimein osoittaen etusormellaan yhtä turkistakkini kultanappia, "minulle on ilmoitettu, että te olette hyvin ansiokas nuori upseeri. Everstinne antaa teistä erinomaisen arvostelun."
Olisin mielelläni tahtonut antaa hänelle loisteliaan vastauksen, mutta en keksinyt tällä hetkellä mitään sanomista lukuunottamatta Lasallen tyhmää "pelkkää kannuksia ja viiksiä", ja siihen se päättyi, etten vastannut kerrassaan mitään.
Keisari tarkasteli tarkkaavaisesti kasvojani ja sanoi sitten: "Minä luulen, että te olette juuri se mies, jota tarvitsen. Urhoollisia ja lahjakkaita miehiä on kaikkialla ympärilläni, mutta urhoollista miestä, joka — —." Hän ei lausunut tarkoitustansa loppuun, ja tunnustaa täytyy, etten ymmärtänyt, mihin hän tähtäsi. Tyydyin vakuuttamaan hänelle, että hän saattoi luottaa minuun kuolemaan saakka.
"Tehän olette, mikäli tiedän, oivallinen miekkailija?" sanoi hän.
"Jotenkin hyvä, sire", vastasin minä.
"Teidät valittiin rykmentistänne taistelemaan Chambarantin husaarien mestarimiekkailijan kanssa?"