Hän viittasi meitä luoksensa ja lausui minulle:
"Te ette ole vielä saanut urhoollisuusmitalia, prikaatikenraali
Gerard?"
Vastasin, etten ole saanut ja olin vähällä lisätä, ettei se ollut tapahtunut sen vuoksi, etten sitä olisi ansainnut, kun hän keskeytti minut tavallisella, lyhyellä tavallaan.
"Ja te, majuri?" kysyi hän Charpentier'ltä.
"En, sire."
"Niinpä saatte nyt erään tehtävän, te molemmatkin."
Hän vei meidät suuren kartan luokse ja asetti miekankärjen Rheimsin kohdalle.
"Tahdon olla suora teitä kohtaan, herrani. Te olette kumpikin seuranneet minua aina Marengosta lähtien, muistelen." Hänen kasvoiltaan loisti merkillisen viehättävä hymyily, joka muistutti kylmää auringonsädettä. "Tässä Rheimsin luona on juuri tällä hetkellä pääkortteerimme. Tänään on meillä 14 p. maaliskuuta. Hyvä. Tuolla on Pariisi, runsaan kahdentoista penikulman päässä täältä. Blücher on pohjoisessa, Schwarzenberg etelässä." Hän osoitteli puhuessaan sapelilla karttaan.
"Kuta kauemmaksi nuo miehet marssivat sisämaahan päin, sitä täydellisemmin minä olen heidät musertava. He ryntäävät parastaikaa Pariisia kohti. Sangen hyvä. Antaa niiden tulla. Veljeni, Espanjan kuningas, on oleva siellä sadantuhannen miehen kera. Juuri hänen luokseen minä lähetän teidät. Teidän on jätettävä hänelle tämä kirje, josta kumpainenkin saatte yhden kappaleen. Kysymyksessä on ilmoittaa hänelle, että minä saavun hänen avukseen koko joukkoineni kahden päivän kuluttua. Jokikinen mies, hevonen ja kanuuna seuraa mukana. Te ymmärrätte minut, herrani?"
Ah, kunpa voisin kuvailla teille ylpeyttäni ja onneani sen johdosta, että tulin tuon suuren miehen uskotuksi. Hänen ojentaessaan meille kirjeet, kilistin kannuksiani, hymyilin ja nyökkäsin saadakseni hänet käsittämään, että ymmärsin hänen nerokkaan suunnitelmansa. Hän hymyili myöskin ja antoi kätensä hetkisen levätä olkapäälläni. Olisin antanut puolet palkastani, jos äitini olisi saanut nähdä minut tässä tilanteessa.