Urhoollisuusmitali.
Tarentin herttua, eli Macdonald, kuten hänen vanhat toverinsa häntä mieluimmin kutsuivat, oli silminnähtävästi hirveällä tuulella. Majuri Charpentier ja minä emme voineet olla huomaamatta että hän oli aivan haleta kiukusta.
"Prikaatikenraali Gerard, husaariväessä", sanoi hän sillä tavalla kuin korpraali rekryytille.
Tein kunniaa.
"Majuri Charpentier, ratsukrenatööriväessä."
Toverini löi kannukset yhteen.
"Keisarilla on teille määräyksiä."
Sen pitemmittä mutkitta tempasi hän oven auki ja ilmoitti meidät.
Olen nähnyt Napoleonin kymmenesti hevosen selässä silloin kun hänen olisi pitänyt kulkea jalkaisin, ja mielestäni hän menetteli viisaasti näyttäytyessään joukoille tällä tavalla, sillä hänen vartalonsa näyttää varsin hyvältä satulassa. Seisoessaan siinä nyt meidän edessämme, oli hän runsaan kädenleveyden lyhempi kuin me muut; hänen yläruumiinsa oli epäilemättä liian pitkä jalkoihin verrattuna, ja paksuine, pyöreine päineen, parrattomine kasvoineen ja pyöreine hartioineen muistutti hän enemmän jotain Sorbonnen professoria kuin Ranskan ensimmäistä sotilasta.
Hän seisoi ja tarkasti karttaa, joka riippui seinällä ikkunoiden välissä. Berthier seisoi hänen vieressään ja koetti näyttää ylen viisaalta meidän astuessamme sisään. Napoleon tempasi kärsimättömästi häneltä miekan ja osoitti sillä karttaa. Hän puhui nopeasti ja hiljaa, mutta sain kuitenkin siepatuksi sanan "Meusedal" ja kaksi kertaa "Berliini."