Takaa-ajaminen.
Päivällinen oli erittäin hauska. Holmes osasi puhua erinomaisen hyvin, kun hän tahtoi ja sitäpä hän juuri tahtoikin sinä iltana. Hän näytti olevan hermostuneessa mielentilassa, — en koskaan ole nähnyt häntä niin loistavalla päällä. Hän puhui erillaisista aineista — ihmeitten tekemisestä, keskiajan saven valamistaidosta, Stradivarioviuluista, buddhan uskonnosta Ceylonin saarella ja tulevaisuuden sotalaivoista — ja kaikkia aineita, käsitteli hän sellaisella asiantuntevaisuudella kuin olisi hän erittäin tutkinut niitä. Hänen hyvä tuulensa oli nähtävästi vastavaikutus noitten edellisten päiväin synkän alakuloisuuden perästä. Athelney Jones näytti olevan seuraa rakastava ihminen, ja hän söi suurella halulla ja mielihyvällä päivällistänsä. Omasta puolestani olin iloinen ajatellessani, että nyt lähenimme pyrintöjemme päämäärää, ja Holmesin iloisuus tarttui minuunkin. Kukaan meistä ei maininnut sanaakaan siitä, miksi olimme tulleet yhteen.
Kun pöytä oli tyhjennetty, katsoi Holmes kelloansa ja täytti sitte kolme lasia viinillä.
"Juokaamme malja yrityksemme onnelliseksi päätökseksi! Ja nyt on meidän aika lähteä. Onko teillä pistoolia, Watson?"
"Minulla on vanha rykmenttirevolverini laatikossa."
"On parasta ottaa se mukaanne. On hyvä olla varustettuna. Näen että hevonen jo odottaa portilla — käskin sen tulla puoli seitsemältä."
Kello kävi vähän kahdeksatta tullessamme Westminsterlaiturille ja siellä löysimme veneen odottamassa meitä. Holmes tarkasti sitä tutkivin katsein.
"Onko siinä mitään, josta voi tuntea sen polisivenheeksi?"
"On, tuo vehreä lyhty tuossa sivussa."
"Ottakaa se pois!"