"Sen hän olikin, sir. En elämässäni ole niin hämmästynyt, kuin silloin nähdessäni hänen irvistelevän minulle, kun kiipesin sisään ikkunasta. Oikein sydämmeeni koski, sir. Olisin milt'ei lyönyt Tongan kuoliaaksi, jos ei hän olisi lähtenyt niin pian pakoon. Sen takia hän unohti nuijansa ja muutamat nuolistaan myöskin, kuten hän sanoi minulle, joka varmaankin johti teitä meidän jälillemme, mutta miten voitte seurata meitä edelleen, sitä en voi käsittää. Minä en vihaa teitä kuitenkaan sen takia. Mutta kyllä se on kummallista," jatkoi hän katkerasti hymyillen, "että minä, jolla on laillinen oikeus puoleen miljoonaan, viettäisin ensimmäisen puolen elämästäni rakentumalla aallonmurtajaa Andamansaarilla ja luultavasti saan viettää toisen puolen kaivamalla kanavia Dartmoorissa. Se oli minulle onneton päivä, kun ensi kerran näin kauppias Achmetin ja Agra-aarteen, joka aina on tuottanut onnettomuutta sille, joka sen on omistanut. Häneltä se riisti hengen, majori Sholtosta se teki petturin ja piti häntä alituisessa pelvossa, ja minulle on se tuottanut vankeuden koko elämänijäksi."
Samassa tunki Athelney Jones leveät hartiansa ja suuren vartalonsa ahtaaseen kajuuttaan.
"Vähäinen perhejuhla," huomautti hän. "Antakaa minulle siemaus pullostanne, Holmes. — Voimmepa molemminpuolisesti onnitella toisiamme. Olipa onnettomuus, ettemme saaneet sitä toista elävänä, mutta sille ei voinut mitään. Mutta kuulkaa. Holmes, tunnustakaa että olitte miltei liian varovainen. Tuskin saimme hänen kynsiimme."
"Kun loppu on hyvä, on kaikki hyvin," sanoi Holmes. "Mutta minä en tosiaankaan tiennyt että Aurora oli sellainen pikakulkija."
"Smith sanoo, että se on yksi virran nopeakulkuisimpia höyryveneitä, ja että jos hänellä olisi ollut yksi mies lisää konetta hoitamassa, emme koskaan olisi saaneet sitä kiinni. Hän vannoo ei tietäneensä mitään koko Norwood-jutusta."
"Siitä ei hän tiennytkään," sanoi vankimme, "— ei vähääkään. Vuokrasin hänen höyryveneensä, kun kuulin että se oli nopeakulkuinen. Emme puhuneet hänelle mitään, mutta maksoimme hänelle runsaasti, ja me lahjoittaisimme hänelle jotakin erinomaista, jos onnistuisimme pääsemään höyryymme Esmeraldaan, joka oli Gravesendissa ja määrätty menemään Brasiliaan."
"Noo, jos hän ei ole mitään paha tehnyt, pidämme kyllä huolen, ett'ei mitään pahan hänelle tapahdu. Vaikka olemme nopeat vangitsemaan poikiamme, emme niin pian kuitenkaan tuomitse heitä." Oli kummallista nähdä, kuinka tuo johdonmukainen Jones jo rupesi ylpeilemään onnistuneesta saaliista. Hymystä, joka leikki Sherlock Holmesin kasvoilla, voin nähdä, että häntäkin asia huvitti.
"Olemme pian Wauxhall Bridgen luona," jatkoi Jones "ja laskemme siellä teidät, tohtori Watson, aarre-arkkuinenne maihin. Tuskinpa minun tarvitsee mainitakaan, että asetun suureen edesvastaukseen käyttäytymällä tällä tavoin. Se on suurissa määrin epäsäännöllistä, mutta lupaus on tietysti täytettävä. Olen kuitenkin pakotettu, virkani puolesta, lähettämään polisikonstaapelin matkaanne, kun teillä on niin kallisarvoinen kapine käsissänne. Luultavasti ajatte hevosella?"
"Kyllä, niin olen aikonut."
"Vahinko ettei löydy avainta, jotta voisimme tarkastaa sen ensin.
Saatte murtaa sen auki. Missä avain on, ukkoseni?"