"Puolen miljoonaako, Small?" sanoi hän katsoen minua silmiin nähdäkseen puhuinko totta.
"Aivan niin, sir — jalokivissä ja helmissä. Se sijaitsee sellaisessa paikassa että kuka hyvänänsä voi ottaa sen. Ja omituisinta on, että sen oikia omistaja on julistettu henkipatoksi eikä saa hallita mitään omaisuutta, joten se kuuluu ensimäiselle, joka sen löytää."
"Hallitukselle, Small," änkytti hän, "hallitukselle." Mutta hän lausui sen hitaalla äänellä, ja minä tiesin että hän oli ansassani.
"Minun pitäisi siis teidän mielestänne ilmoittaa kenraalikuvernöörille siitä?" kysyin tyyneesti.
"No, no, teidän ei pidä tehdä mitään punnitsematta, jota sitte saisitte katua. Kertokaa minulle kaikki, Small. Selittäkää tarkemmin asia."
"Kerroin hänelle koko kertomuksen muutamilla pienillä muutoksilla, jott'ei hän tuntisi paikkaa. Kun olin lopettanut, seisoi hän ajatuksiinsa vaipuneena ja liikkumattomana. Voin hänen huultensa hermostuneista nytkäyksistä huomata että hänessä riehui sisäinen taistelu.
"Tämä on hyvin tärkeä asia, Small, sanoi hän viimein. Elkää mainitko sanaakaan tästä kellekään, niin puhun muutaman päivän perästä enemmän tästä asiasta."
"Kahden päiviin perästä tulee hän ja ystävänsä kapteini Morstan luokseni keskellä yötä lyhdyllä varustettuna.
"Tahtoisin että kapteini Morstan saisi kuulla tuon kertomuksen omasta suustanne, Small," sanoi hän.
"Kerroin sen taas uudestaan samalla tavalla kuin ennen.