"Lontoon katalin mies", vastasi Holmes istuutuen tulen ääreen ja ojentaen jalkansa suoriksi. "Onko kortin takapuolella mitään?"
Minä käänsin sen ja luin: "Aion käydä luonanne k:lo puoli 7. — C.A.M."
"Hm! Sitten hän on pian täällä. Eikö sinussakin, Watson, tavallisesti synny jonkunlainen mateleva, viluisa tunne, kun eläintieteellisessä puutarhassa seisot käärmehäkin edessä ja katselet noita liukkaita, kiemurtelevia, myrkyllisiä eläimiä ilkeine silmineen ja vastenmielisine, litteine päineen? No, sillä tavalla juuri vaikuttaa Milverton minuun. Niistä viidestäkymmenestä murhaajasta, joiden kanssa olen ollut tekemisissä, ei yksikään ole ollut minulle niin vastenmielinen kuin hän. Ja kumminkaan en voi välttää joutumasta tekemisiin hänen kanssaan — itse asiassa tuleekin hän tänne minun kutsustani."
"Mutta kuka hän sitten on!"
"Kerron sen sinulle, Watson. Hän on kaikkien panettelijain ja kiristäjäin kuningas. Taivas auttakoon sitä miestä ja vielä enemmän sitä naista, joka joutuu Milvertonin kynsiin. Hymyilevin kasvoin, mutta sydämeltään marmorikovana, kiristää hän kiristämistään, kunnes on saanut heidät tyhjiin imetyiksi. Hän on nero ammatissaan ja hänestä olisi ehkä tullut etevä mies jollakin paremmalla työalalla. Hän ilmoittaa maksavansa suuria summia sellaisista kirjeistä, jotka voivat olla vaarallisia rikkaille tai ylhäisille henkilöille. Hän saa ainevarastonsa uskottomilta palvelijoilta ja kamarineideiltä, mutta myöskin kavalilta lurjuksilta, jotka jollakin tavalla ovat onnistuneet saavuttamaan herkkäuskoisten naisten luottamuksen ja hellyyden. Hän ei suinkaan ole kitsas. Minä tiedän, että hän on maksanut seitsemänsataa puntaa eräälle palvelijalle parin rivin pituisesta kirjoituksesta, josta oli muutaman aatelisen perheen häviö seurauksena. Milverton vallitsee koko liikettä tällä alalla, ja sadat ihmiset tässä suuressa kaupungissa kalpenevat hänen nimensä kuultuaan. Kukaan ei tiedä ketä hänen iskunsa kohtaa, sillä hän on aivan liian rikas ja liian viisas menetelläkseen varomattomasti. Hän voi kätkeä korttinsa vuosikausiksi ja lyödä ne esiin vasta silloin, kun voiton toivo on suurin. Olen sanonut, että hän on katalin mies Lontoossa, ja minä kysyn, voiko tavallista kurjaa raukkaa, joka kiihtymyksessä hyökkää uhrinsa päälle, verrata tähän roistoon, joka järjestelmällisesti mielensä mukaan kiduttaa sieluja ja rääkkää hermoja vain lisätäkseen ennestäänkin täysinäisen kukkaronsa sisällystä?"
Olin harvoin kuullut ystäväni puhuvan noin tunteellisesti.
"Mutta lieneehän toki tuokin velikulta lain ulottuvilla?" huomautin minä.
"Teoreettisesti epäilemättä, mutta ei käytännössä. Mitä hyötyä olisi esim. jollakin naisella siitä, että hän saisi Milvertonin suljetuksi vankilaan muutamiksi kuukausiksi, jos hänen oma häviönsä olisi sen välitön seuraus? Hänen uhrinsa eivät uskalla häntä ahdistaa. Jos hän kerrankaan vainoisi viatonta henkilöä, olisi hän pian käsissämme, mutta hän on viekas kuin paholainen. Ei, muita keinoja on meidän keksiminen häntä vastustaaksemme."
"Mutta miksi hän tulee tänne?"
"Siksi, että eräs hyvin huomattavassa asemassa oleva avunpyytäjä on jättänyt valitettavan asiansa minun haltuuni. Tarkoitan lady Eva Brackwellia, ylhäisten seurapiirien kauneinta naista viime huvikauden aikana. Neljäntoista päivän kuluttua menee hän naimisiin Dovercourtin kreivin kanssa. Milvertonilla on hallussaan eräitä ajattelemattomia kirjeitä — ajattelemattomia, Watson, ei sen pahempia — jotka tuo nuori nainen on kirjoittanut muutamalle köyhälle, nuorelle maalaisaatelismiehelle. Ne riittävät tekemään avioliiton tyhjäksi, sillä Milverton aikoo lähettää ne kreiville, ellei suurta rahasummaa makseta hänelle. Olen hankkinut tämän tilaisuuden tavatakseni häntä, voidakseni sopia niin edullisista ehdoista kuin suinkin."