"Huomaan sinun ymmärtävän sellaisia seikkoja. Meidän täytyy syödä hieman kylmää ruokaa, ennen kuin lähdemme. Nyt on kello puoli kymmenen. Kello yksitoista ajamme Church Rowiin. Siitä on neljännestunnin kävely Appledore Towersiin. Ennen puoltayötä täytyy meidän olla työssämme. Milverton nukkuu sikeästi ja menee levolle täsmälleen kello yksitoista. Jos kaikki käy hyvin, voimme olla kotona jälleen kello kahden ajoissa lady Evan kirjeet taskussamme."
Pukeuduimme frakkeihin, jotta näyttäisimme kotiin palaavilta teatterissakävijöiltä. Oxford-kadulta otimme ajurin ja ajoimme Hampsteadiin mainittuamme jonkun määrätyn osoitteen. Siinä lähetimme ajurin pois ja lähdimme kävelemään päämääräämme kohden päällystakit leukaan asti napitettuina, sillä ilma oli purevan kylmä.
"Tämä on asia, joka vaatii hyvin taitavaa käsittelyä", sanoi Holmes. "Kirjeet ovat varmaankin Milvertonin työhuoneessa ja sen takana on hänen makuusuojansa. Mutta tavallisesti nukkuu hän hyvin raskaasti, kuten kaikki tanakat, lihavat henkilöt. Agatha — minun morsiameni — sanoo palvelijain alituisesti tekevän pilaa siitä, että talon herraa on mahdoton saada hereille. Hänellä on myöskin sihteeri, joka äärimmäisyyteen saakka vartioi hänen etujansa, eikä astu askeltakaan työhuoneesta koko pitkänä päivänä. Senvuoksi täytyy meidän mennä sinne yöllä. Ja sitten on hänellä kamala pihakoira vartioimassa taloa. Minä olen puhutellut Agathaa hyvin myöhään kahtena viimeisenä iltana, ja hän on silloin kahlehtinut koiran helpottaakseen minun käyntiäni. No, tässä on talo, tuo suuri tuossa. Nyt on meidän jo kiinnitettävä naamarit kasvoillemme. Voit huomata, että kaikki ikkunat ovat pimeät — kaikki käy toivoni mukaan."
Kasvojamme peittävät naamarit antoivat meille hyvin epäilyttävän ja rikollisen ulkomuodon, kun me hiivimme tuohon suureen, äänettömään taloon. Sen toisessa päässä oli pitkä parveke, jolle aukeni useita ikkunoita ja kaksi ovea.
"Tuossa on hänen makuuhuoneensa", kuiskasi Holmes. "Tämä ovi vie suoraan työhuoneeseen. Se on kumminkin niin lujasti teljetty, ettemme voi sitä tietä käyttää; siitä syntyisi liian paljon melua. Menkäämme talon ympäri, tässä on eräs kasvihuone, joka johtaa vierashuoneeseen."
Ovi oli lukittu, mutta Holmes avasi sen taitavasti, ja seuraavassa hetkessä olimme me rikollisia lain silmissä. Tuskin saatoimme hengittää kasvihuoneen kuumaa, kosteata ilmaa. Holmes tarttui käteeni pimeässä ja kuljetti minua palmujen ja muiden lehtikasvien ohi, jotka raapivat meitä kasvoihin. Holmesilla oli muiden lahjojensa ohessa myöskin merkillinen kyky nähdä pimeässä. Hänen kätensä johtamana tunsin tulevani toiseen huoneeseen, jossa sikarin savua vielä tuntui ilmassa. Holmes hapuili edelleen huonekalujen välitse, avasi vielä yhden oven ja sulki sen jäljestämme. Ojentaessani kättäni tunsin muutamia takkeja riippuvan seinällä ja ymmärsin olevamme eteisessä. Menimme edelleen ja Holmes avasi varovasti erään oikealle vievän oven. Jotakin tuli vastaani, ja sydämeni melkein seisahtui rinnassani, mutta heti ymmärsin minä hymyillen säikähdykselleni, että se olikin vain kissa. Tässä uudessa huoneessa paloi tuli takassa ja täälläkin oli tupakansavua. Holmes hiipi varpaillaan sisään ja sulki sitten hiljaa oven, kun minäkin olin ehtinyt sisään. Olimme nyt Milvertonin työhuoneessa, ja verhot eräällä seinällä osoittivat, missä makuuhuone oli.
Takassa palava tuli valaisi huonetta niin, että olisi ollut tarpeetonta sytyttää sähkövaloa, jos olisimme uskaltaneetkin. Tulisijan toisella puolella oli hieno verho, joka peitti ulkoa näkemiämme ikkunoita, ja toisella puolella oli kuistikolle vievä ovi. Kirjoituspöytä oli keskellä huonetta ja sen edessä nahkapäällyksinen tuoli. Vastapäätä sitä oli suuri kirjahylly, jota koristi marmorinen Athene. Hyllyn ja seinän välissä oli suuri kassakaappi, jonka messinkisilat hohtivat tulen valossa. Holmes meni hiljaa sitä tarkastamaan ja hiipi sitten makuuhuoneen ovelle ja kuunteli tarkasti. Sieltä ei kuulunut minkäänlaista ääntä. Sillä aikaa olin minä tullut ajatelleeksi, että olisi viisaampaa, jos palaisimme ulko-oven kautta, jonka vuoksi tarkastin sitä. Hämmästyksekseni huomasin, ettei se edes ollut lukittu. Minä tyrkkäsin hiljaa Holmesia ja hän käänsi naamioidut kasvonsa oveen päin. Hän säpsähti; selvästikin hämmästyi hän yhtä suuresti kuin minäkin.
"Sepä oli paha", kuiskasi hän. "Mitä tämä merkitsee? Mutta meillä ei ole missään tapauksessa varaa hukata aikaa."
"Voinko tehdä jotakin?"
"Kyllä. Seiso oven luona. Jos kuulet jonkun tulevan, niin lukitse se, että voimme lähteä pois samaa tietä kuin tulimmekin. Jos joku tulee toiselta taholta, niin voimme mennä ulos ovesta, jos olemme valmiit, tai kätkeytyä ikkunanverhojen taakse, ellemme vielä ole suorittaneet tehtäväämme. Ymmärrätkö?"