Me emme olisi väliintulollamme voineet pelastaa miestä tästä kohtalosta. Mutta kun nainen ampui kuulan toisensa jälkeen Milvertonin ruumiiseen, olin minä syöksymäisilläni esiin. Silloin tunsin Holmesin kylmän, suonikkaan käden tarttuvan minua kalvosimeen. Minä ymmärsin, mitä tämä luja puristus sanoi: meillä ei ollut mitään tekemistä tässä asiassa, oikeus oli kohdannut roistoa, ja meillä oli omat velvollisuutemme ja omat tarkoituksemme, joita emme saaneet laiminlyödä. Mutta tuskin oli tuo tuntematon nainen rientänyt tiehensä, ennen kuin Holmes äänettömin, nopein askelin oli ehtinyt toisen oven luo. Hän väänsi avainta lukossa. Samalla hetkellä kuulimme puhetta ja lähestyvien askelten ääniä.
Revolverin laukaukset olivat herättäneet palvelijat. Täydellisellä tyyneydellä meni Holmes kassakaapin luo, otti sieltä sylin täydeltä kirjepakkoja ja viskasi ne tuleen. Hän uudisti saman teon, kunnes kaappi oli tyhjä. Nyt tarttui joku oveen ja kolkutti siihen. Holmes katsoi ympärilleen. Kirje, joka oli kutsunut Milvertonin kuolemaan, oli vereen tahrattuna pöydällä; Holmes viskasi sen palavien paperien joukkoon. Sitten otti hän avaimen kuistikon ovesta, tuli ulos minun jäljessäni ja lukitsi oven ulkopuolelta.
"Tätä tietä, Watson", sanoi hän. "Me voimme hiipiä pitkin puutarhanaitaa tähän suuntaan."
Minä en ole milloinkaan uskonut, että voitaisiin tehdä hälyytys niin nopeasti kuin nyt tapahtui. Kun käännyimme, oli jokainen ikkuna tuossa suuressa talossa valaistu. Portti oli auki ja ihmisiä juoksi siitä ulos. Koko pihamaa oli täynnä ihmisiä ja eräs heistä huudahti, kun tulimme kuistikolle. Holmes näytti perinpohjin tuntevan paikan, hän riensi erääseen istutukseen ja minä seurasin hänen kintereillään. Me saatoimme kuulla lähimpien takaa-ajajiemme läähättävän aivan kintereillämme. Tiemme sulki kuuden jalan korkuinen muuri, mutta Holmes viskautui sen ylitse. Kun minä olin ehtinyt puolitiehen, tunsin jonkun tarttuvan minua nilkkaan, mutta minä potkaisin itseni irti ja putosin pää edellä maahan toiselle puolelle. Holmes auttoi minut ylös ja sen jälkeen juoksimme henki kurkussa suuren Hampstead Heathin poikki ja siitä edelleen. Luulen, että juoksimme noin pari peninkulmaa, jolloin Holmes vihdoin pysähtyi ja kuunteli. Kaikki oli äänetöntä. Olimme päässeet takaa-ajajistamme ja olimme turvassa.
* * * * *
Olimme jo syöneet aamiaisen tämän merkillisen seikkailun jälkeisenä päivänä ja istuimme tupakoimassa, kun herra Lestrade Scotland Yardista juhlallisen näköisenä astui yksinkertaiseen huoneeseemme.
"Hyvää huomenta, herra Holmes", sanoi hän, "hyvää huomenta. Saanko kysyä, onko teillä nykyjään hyvin kiireellisiä töitä?"
"Ei niin kiireellisiä, etten joutaisi kuulemaan, mitä teillä on sanottavaa."
"Minä ajattelin, että te, ellei teillä ole jotakin erityistä muuta tehtävää, tahtoisitte auttaa meitä selittämään erästä omituista juttua, joka sattui eilen Hampsteadissa."
"Varjele taivas", sanoi Holmes. "Minkälaista?"