"Tuohon ikkunan luo."
"Vai niin, tämän pienen pöydän ääreen. Voitte tulla sisään, maton olen jo tutkinut. Tarkastakaamme sitten tätä pöytää. Onhan helppo ajatella kuinka kaikki on tapahtunut: henkilö on tullut sisään ja ottanut paperit, kaistaleen toisensa jälkeen kirjoituspöydältä. Hän siirsi ne ikkunanpöydälle, koska hän silloin saattoi nähdä, milloin te palasitte kotiin pihan yli."
"Sitä hän ei itse asiassa voinut", sanoi Soames, "sillä minä tulin eräästä sivuportista."
"Vai niin! Mutta joka tapauksessa oli se hänen tarkoituksensa. Näyttäkää minulle nuo kaistaleet. Eikö sormienkaan jälkiä — ei? No, hän otti tämän ensin ja jäljensi sen. Kuinka kauan aikaa siihen saattoi kulua, ottamalla huomioon kaikki mahdolliset lyhennykset? Neljännestunti korkeintaan. Sitten hän viskasi pois sen kaistaleen ja otti toisen. Sitä hän juuri oli jäljentämässä, kun teidän tulonne säikäytti hänet pois ja hänellä oli varmaankin kiire, koska hän ei edes ehtinyt panna papereita järjestykseen, jotta te ette huomaisi kenenkään käyneen sisällä. Ettekö kuullut askelia portaista tullessanne ulko-ovesta sisään?"
"En, sitä en erityisesti pannut merkille."
"No, hän kirjoitti niin innokkaasti, että hän taittoi kynänsä kärjen ja oli pakotettu vuolemaan sen uudelleen, kuten olette kertonut. Tämä on hyvin tärkeää, Watson. Kynä ei ollut tavallinen. Se oli hyvin suuri ja pehmeä, ulkopuolelta oli se sininen, tehtailijan nimi oli painettu hopeakirjaimilla ja kappale, joka oli jäljellä, oli vain puolentoista tuuman pituinen. Ottakaa selko sellaisesta kynästä, herra Soames, niin on mies käsissänne. Jos lisään, että hänellä on suuri, karkea veitsi, niin voihan sekin on teille hyödyksi."
Herra Soames näytti hieman hämmästyneeltä saadessaan näin seikkaperäisiä tietoja.
"Voin kyllä ymmärtää kaiken muun", sanoi hän, "mutta en lyijykynän pituutta."
Holmes näytti pientä puunsirua, jossa näkyi kirjaimet "nn" sekä niiden perässä pieni tyhjä kohta.
"Näettekö tämän?"