"Kyllä, mutta kumminkaan en voi…"
"Watson, minä huomaan tehneeni sinulle vääryyttä. On muitakin sinunlaisiasi. Mitä tämä 'nn' voi olla? Te tiedätte, että Johann Faber on tunnetuin lyijykynätehtailija. Tämä on luonnollisesti sirpale kynästä, jossa nämä kirjaimet ovat olleet, ja kynästä on vielä jäljellä 'Faber' tai vähän enemmän."
Hän nosti pientä pöytää sähkövaloa vasten.
"Minä toivoin, että kirjoituksesta olisi jäänyt merkkejä kiilloitetulle pinnalle, jos paperi olisi ollut kyllin ohutta. Mutta en näe mitään. Katsokaamme nyt kirjoituspöytää. Tämäkö on tuo taikinapallo, josta puhuitte? Kartionmuotoinen ja sisältä osaksi ontto sekä sahajauhon sekainen, kuten sanoitte. Tämä on todellakin huvittavaa. Ja railo pöydässä — ensin alkaa se pienellä naarmulla ja päättyy leveään rakoon ja kuoppaan. Minä olen hyvin kiitollinen teille siitä, että huomautitte minulle tästä, herra Soames. Mihin tämä ovi vie?"
"Makuuhuoneeseeni."
"Oletteko käynyt siellä sen jälkeen kuin kaikki tämä tapahtui?"
"En, riensin suoraan teidän luoksenne."
"Minä tahtoisin silmätä sinne sisään, jos saan luvan. Mikä ihana, vanhanaikainen huone. Tahdotteko olla hyvä ja odottaa, kunnes olen tutkinut lattian. Ei — ei mitään, ja tämä verho — ah! — sen takana pidätte vaatteitanne. Jos jonkun täytyisi kätkeytyä tähän huoneesen, niin ei hän voisi päästä piiloon muualle kuin tämän verhon taakse, koskapa sänky on liian matala, jotta sen alle voisi ryömiä. Eihän täällä liene ketään?"
Holmes veti verhon syrjään jonkunlaisella innolla ja jännityksellä, mutta sieltä ei tullut näkyviin muuta kuin kolme tai neljä pukua. Holmes laski verhon paikalleen ja kääntyi jälleen huoneeseen päin.
Äkkiä kumartui hän alas.