"Minulla ei vielä ole mitään tosiasioita", sanoi hän. "On suuri erehdys, jos rupeaa tekemään teoriioja, ennenkuin on saanut kaikki tiedot. Se vaikuttaa epäedullisesti arvostelukykyyn."
"Kohta saatte tietonne," huomautin minä ja viittasin ulos; "tämä on
Brixton Road ja tuolla on talo, ellen erehdy."
"Niin näkyykin olevan! Pysäyttäkää, ajaja, pysäyttäkää!" Me olimme vielä 100 metriä paikalta, mutta hän vaati itsepäisesti, että astuisimme pois, ja me lopetimme matkan jalan.
Talo N:3 Lauriston Garden näytti synkältä ja runsasvaiheiselta. Se oli yksi neljästä talosta, jotka olivat vähän matkaa poispäin itse katulinjasta, kaksi niistä oli asuttua, toiset kaksi asumatonta. Jälkimmäisissä oli kadullepäin kolme ikävää akkunariviä, jotka olivat alastomat paitsi muutamia siellä täällä, joissa oli kirjoitus "Vuokrataan." Pieni puutarha, jossa oli muutamia sairaloisia kasveja, eroitti joka rakennuksen kadusta ja joka puutarhan läpi kulki kapea, väriltään keltainen, nähtävästi savesta ja karkeasta hiekasta tehty jalkakäytävä. Kaikki oli sateesta märkää ja liukasta, kun oli satanut koko yön. Puutarhaa ympäröi kolme jalkaa paksu muuri, jonka päällä oli puuaidotus, ja tätä muuria vastaan nojaten seisoi eräs poliisikonstaapeli, jonka ympärillä seisoi joukko maleksijoita, jotka kurkottivat kaulojaan ja vaivasivat silmiään siinä turhassa toivossa, että näkisivät edes vilaukselta sitä, mitä sisällä tapahtui.
Minä olin luullut, että Sherlock Holmes heti rientäisi sisään alkaakseen salaisuuden tutkimisen. Mutta tämä ei läheskään näyttänyt olevan hänen aikomuksensa. Hän käveli edestakaisin katukäytävällä näyttäen niin suruttomalta, että se, asiain tällä kannalla ollessa, näytti minusta melkein teeskentelyltä; hän katseli maata, taivasta, vastapäätä olevia taloja ja muuria. Päätettyään tutkistelunsa, meni hän hitaasti polkua myöten eli ehkä paremmin pitkin ruohoreunaa toisella laidalla, silmät maahan luotuina. Hän seisahtui kaksi kertaa ja kerran näin hänen hymyilevän ja huudahtavan hiljaa tyytyväisyydestä. Kosteassa savisessa maassa oli joukko jalanjälkiä, mutta senjälkeen kuin poliisit ja muutkin olivat kävelleet siinä edestakaisin, en voinut ymmärtää, mitä selvää ystäväni voi saada niistä. Minä olin kuitenkin saanut niin tavattomia todisteita hänen huomiokykynsä terävyydestä, että en suurestikaan epäillyt, ettei hän kykenisi näkemään paljon sellaista, jota minä en huomannut.
Portilla tapasi meidät eräs pitkä, kalpea, pellavatukkainen mies, joka riensi luoksemme muistikirja kädessä ja tervehti lämpimästi ystävääni. "Oli hyvin ystävällisesti tehty, että tulitte tänne", sanoi hän. "Minä olen jättänyt kaikki koskematta."
"Huomioonottamatta tätä", vastasi ystäväni ja osoitti katukäytävää. "Vaikka tästä olisi kuletettu lauma puhvelihärkiä, niin ei se olisi pahemmin tallattu. Te olette kaiketi itse tehneet huomioita, Gregson, ennenkuin olette sallinut tämän."
"Minulla on ollut niin paljon tekemistä sisällä talossa", sanoi salapoliisi vältellen. "Virkatoverini, Mr Lestrade, on myös täällä. Minä luotin siihen, että hän tarkastaisi sen."
Holmes katsahti minuun ja kohotti halveksien kulmakarvojaan. "Kun täällä jo on kaksi sellaista miestä kuin te ja Lestrade, niin ei liene minulla paljoakaan selville otettavaa", sanoi hän.
Gregson hykersi itsetyytyväisenä käsiään. "Minä luulen, että me olemme tehneet kaikki mitä voi tehdä", vastasi hän, "mutta tämä on mutkikas juttu ja minä tiedän teidän pitävän sellaisesta."