"Sormus, tohtori, sormus! Sen tähden hän tuli takaisin. Ellemme saa häntä käsiimme muulla tavalla, niin voimme käyttää sormusta syöttinä. Minun täytyy saada hänet kiinni. Tohtori — minä lyön vetoa 2 yhtä vastaan siitä, että saan hänet käsiini. Minun täytyy kiittää teitä, sillä ilman teitä en ehkä olisi tullut osalliseksi yhdestä hauskimpia tapauksia koko virka-ajallani. Syökäämme nyt aamiaista ja lähtekäämme sitten kuulemaan Norman-Nerudaa. Hänen soittonsa on mainiota. Mikä Chopinin pienistä kappaleista se olikaan, jonka hän soittaa niin loistavan hyvin? Tra-la-la-la."
Hän nojautui taaksepäin vaunuissa ja liverteli kuin leivonen. Minä mietiskelin ihmissielun monipuolisuutta.
VIIDES LUKU.
Ilmoitus hankkii meille vierailun.
Aamu oli ollut niin rasittava heikolle terveydelleni, että minä olin aivan uupunut, kun tulimme kotiin. Kun Holmes oli lähtenyt konserttiin, niin minä laskeusin sohvalle nukkuakseni pari tuntia. Vaan se oli turhaa yrittääkkään. Minä olin liian kauhuissani siitä, mitä oli tapahtunut; mitä ihmeellisimmät ajatukset ja arvelut risteilivät aivoissani. Joka kerran kun suljin silmäni, näin edessäni murhatun miehen apinan näköiset, vääristyneet kasvot. Se vaikutelma, jonka nämät kasvot olivat tehneet minuun, oli niin kauhea, että minun oli vaikea tuntea muuta kuin kiitollisuutta sitä kohtaan, joka oli toimittanut niiden omistajan pois maailmasta. Jos milloinkaan mitkään kasvot ovat osoittaneet kurjimpia paheita, niin olivat ne Enoch J. Drebberin. Minä käsitin kuitenkin, että lain täytyy kulkea tietänsä, ja ettei uhrin kunnottomuus ollut mikään puolustus lain edessä.
Jota enemmän minä ajattelin, sitä vähemmän todenmukaiseksi kävi ystäväni otaksuma, että mies olisi myrkytetty. Minä muistin, että hän oli haistanut ruumiin huulia, enkä epäillyt vähintäkään, ettei hän olisi huomannut jotakin, joka antoi tukea tälle käsitykselle. Jos ei myrkkyä kuitenkaan olisi käytetty, niin mikä sitten oli syynä miehen kuolemaan, kun ei mitään haavoja eikä kuristuksen jälkiä löytynyt? Mutta taaskin, kenen verta se oli, jota oli räiskynyt ympäri lattiata? Ei ollut mitään jälkiä taistelusta eikä uhrilla ollut mitään asetta, jolla hän olisi voinut haavoittaa vastustajaansa. Minä tunsin, että uni oli mahdottomuus sekä Holmesille että minulle, niinkauan kuin nämä kysymykset olivat vastausta vailla. Hänen tyyni, tyytyväinen käytöksensä sai minut vakuutetuksi siitä, että hänellä oli joku teoriia, joka selvitti kaikki tosiasiat, mutta minun oli mahdoton ymmärtää, minkälainen se oli.
Hän tuli hyvin myöhään kotiin, — niin myöhään, että minä ymmärsin, ettei hän ollut voinut olla konsertissa koko aikaa. Päivällinen oli jo pöydässä, ennenkuin hän saapui.
"Se oli erinomaista", sanoi hän istuutuessaan. "Muistatteko mitä Darwin sanoo? Hän väittää, että kyky synnyttää ja käsittää säveliä oli ihmissuvussa jo, ennenkuin puhe keksittiin. Ehkä se on syynä siihen, että me olemme herkkiä niille. Meidän sieluissamme löytyy ehkä hämäriä muistoja niiltä pimeiltä vuosisadoilta, jolloin maapallomme vielä oli kätkyessään."
"Se on suuri ajatus", huomautin minä.
"Meidän ajatustemme täytyy olla suuria niinkuin luonto, jos niiden pitää kyetä selvittämään sitä", vastasi hän. "Miten on teidän laitanne? Te ette voi hyvin. Murha Brixton Road'illa on pelottanut teitä."