"Kuinka hän oli puettu?"
"Ruskeaan takkiin."
"Oliko hänellä ruoska kädessään?"
"Ruoska? Ei!"
"Sen on hän varmaan jättänyt jälkeensä", mutisi seuralaiseni.
"Kuulitteko tai näittekö jotakin vaunua senjälkeen?"
"En, sir."
"Tuossa saatte 10 shillingiä", sanoi Holmes, nousten ylös ottaen hattunsa. "Pelkään, Rance ettette koskaan ylene virassa. Teidän pitäisi käyttää päätänne enemmän eikä pitää sitä ainoastaan koristuksena. Sinä yönä olisitte voinut yletä. Mies, joka teillä oli käsissänne, on sama, jolla on käsissään avain koko salaisuuteen, ja hän on se, jota me etsimme. Ei kannata kiistellä, minä vakuutan teille, että asia on niin. Tulkaa, tohtori, niin lähdemme."
Me lähdimme ajurin luo ja jätimme konstaapelin epäluuloisena, ja nähtävästi hiukan peloissaan.
"Sellainen aasi!" sanoi Holmes kiukustuneena, kun me ajoimme kotiin. "Ajatelkaa toki, kun miehellä on semmoinen tilaisuus, eikä osaa käyttää sitä hyväkseen."
"Minä en vieläkään ymmärrä. Kuvaus miehestä, joka oli humalassa, on
tosin yhtäpitävä sen käsityksen kanssa, joka teillä on murhaajasta.
Mutta minkätähden hän tuli takasin taloon sieltä kerran lähdettyään?
Eiväthän rikokselliset tavallisesti käyttäydy sillä tavalla?"