"Ja se on?" kysyin minä innokkaasti.
"Viuluni tarvitsee uudet kielet", huomautti hän. "Pistäkää revolveri taskuun. Kun mies tulee, niin puhukaa tyyneesti hänen kanssaan. Lopusta minä pidän huolen. Älkää pelottako häntä katsomalla liian tarkasti häneen."
"Kello on 8", sanoin minä ja katsoin kelloani.
"Muutaman minuutin kuluttua on hän luultavasti täällä. Asettakaa ovi raolleen! Se on hyvä! Ottakaa avain sisäpuolelle! Kiitos! Katsokaahan, minkälaisen omituisen, vanhan kirjan sain käsiini eilen — 'De Jure inter Gentes' —, ilmestynyt latinaksi Luttich'issä Belgiassa v. 1642. Charles I:sellä oli silloin vielä päänsä jälellä, kun tämä pieni ruskea kirja ilmestyi."
"Kuka sen on painanut?"
"Philippo de Groy, kuka hän sitten lie ollut. Nimilehdelle on vaalenneella musteella kirjoitettu 'Ex libris Guliolmi Whyte'. Haluaisinpa tietää kuka William Whyte oli. Kenties joku hätiköivä asianajaja seitsemännellätoista vuosisadalla. Käsiala muistuttaa lakimiestä. Mutta nyt taitaa hän tulla."
Samassa kuului kova kellonsoitto. Sherlock Holmes nousi hiljaa ylös ja siirti tuolinsa lähemmäksi ovea. Me kuulimme palvelustytön menevän eteisen läpi ja avaavan oven.
"Asuuko Dr Watson tässä?" kysyi selvä, mutta jotenkin terävä ääni. Me emme kuulleet palvelijattaren vastausta, mutta ovi sulettiin ja joku alkoi astua ylös rappusia. Askeleet kuuluivat epävarmoilta ja hitailta. Ystäväni kasvoilla näkyi hämmästynyt ilme, kun hän kuunteli. Askeleet lähenivät hitaasti ja vihdoin kuului heikko naputus ovelle.
"Tulkaa sisään!" huusin minä.
Minun kehoituksestani tuli sisään, sen rajun miehen asemesta, jota olimme odottaneet, vanha, ryppyinen akka. Äkillinen valo näytti häikäisevän häntä ja niiattuaan, hän vilkkui meihin vetisillä silmillään ja hapuili käsillään. Minä katsoin Holmes'iin ja hänen kasvonsa osoittivat sellaista toivottomuutta, että minun oli vaikeata pidättää nauruani.