Vanhus pisti sormuksen taskuunsa siunaten ja kiitellen ja ontui alas rappusia. Samassa silmänräpäyksessä, kuin hän lähti, hyökkäsi Sherlock Holmes huoneeseensa. Muutaman hetken päästä palasi hän takaisin, puettuna päällystakkiin ja suuri kaulahuivi kaulassaan. "Minä seuraan akkaa", sanoi hän nopeasti. "Hänen täytyy olla kanssarikollinen ja hänen täytyy viedä minut miehen luo. Istukaa valveilla ja odottakaa minua." Ovi oli tuskin mennyt lukkoon akan jälestä, kun Holmes jo oli rappusissa. Minä katsahdin ulos akkunasta ja näin akan hoipertelevan poispäin toisella puolen katua ja Holmes oli vähän matkaa perässä. "Ellei Holmes'in teoriia ole väärä", ajattelin minä, "niin saa hän nyt avaimen arvoitukseen." Hänen kehoituksensa minulle pysyttäytyä valveilla oli tarpeeton, sillä minä tunsin, ettei unta voinut ajatellakaan, ennenkuin olin saanut tietää, miten hänen seikkailunsa päättyi.
Kello oli lähes 9, kun hän lähti. Minulla ei ollut aavistustakaan siitä, miten kauvan Holmes viipyisi, istuin tyynesti tupakoiden ja katselin Henri Murger'in "Vie de Bohéméä". Kello löi 10 ja minä kuulin piian askeleet, kun hän meni ylös ruvetakseen makaamaan. Klo 11 kuulin emännän juhlallisemmat askeleet, kun hänkin meni ylös. Kello oli lähes 12 kun kuulin lukon ratisevan. Samassa hetkessä, kun hän astui sisään, näin minä hänen kasvoistaan, että hän oli epäonnistunut. Nauru ja kiukku näyttivät taistelevan ylivallasta, kunnes edellinen äkisti voitti, ja hän purskahti sydämmelliseen nauruun.
"Minä en mistään hinnasta haluaisi, että Scotland Yard'in herrat saisivat tietää tämän", huudahti hän ja heittäytyi tuoliinsa. "Minä olen kiusannut heitä siksi paljon, että saisin syödä tämän monta kertaa. Minä voin kuitenkin sallia itselleni naurun kun tiedän ajan mittaan olevani heitä etevämpi."
"Mikä nyt on sitten?" kysyin minä.
"No! Eipä minulla ole mitään vastaan, vaikka kerronkin jutun, joka on omaksi vahingokseni. Se vanha akka käveli vähän matkaa ja alkoi sitten ontua ja näyttää siltä, kuin jalkansa olisivat käyneet helliksi. Hän seisahtui ja huusi ohiajavaa ajuria. Minä kiirehdin lähemmäksi kuullakseni osoitteen, mutta minun ei olisi tarvinnut olla niin arka, sillä akka sanoi niin lujasti, että se kuului yli kadun: 'Ajakaa N:oon 13 Duncan Streetille, Houndsditch'iin'. Tämä näyttää todenmukaiselta, arvelin itsekseni ja tarkastettuani, että hän oli noussut ajopeleihin kunnollisesti, kiipesin minä taakse. Se on temppu, joka jokaisen salapoliisin olisi osattava. Me lähdimme matkaan emmekä seisahtuneet kertaakaan, ennenkuin tulimme sanotulle kadulle. Minä hyppäsin pois, ennenkuin tulimme portille, ja kävelin rauhallisesti katua myöten. Minä näin ajurin pysäyttävän. Hän hyppäsi alas ja avasi vaununoven ja odotti. Mutta ketään ei tullut ulos. Kun tulin perille, niin hän kopeloi vimmattuna vaunussa ja lateli kiukuissaan sellaisen joukon valittuja kiroussanoja, etten ennen ole moista kuullut. Hänen matkustajastaan ei näkynyt jälkeäkään ja luulen, että hän saa odottaa maksuaan vielä kauvan. Kun kyselin n:osta 13, niin sain tietää, että talo oli erään Keswick nimisen, vakavan verhoilijan, joka ei milloinkaan ollut kuullut puhuttavankaan mistään Sawyeristä eikä Dennis'istä".
"Luuletteko", huudahdin minä hämmästyneenä, "että se vanha raihnas akka olisi voinut hypätä pois vaunun ollessa täydessä vauhdissa sekä ajajan että teidän näkemättä?"
"Heittäkää h——iin akat", sanoi Sherlock Holmes terävästi. "Me olemme vanhoja akkoja, kun annoimme pettää itsemme. Hänen on täytynyt olla nuori, reipas mies ja verraton näyttelijä. Hänen valepukunsa oli mainio. Hän huomasi luultavasti, että häntä seurattiin, ja hän käytti tätä keinoa päästäkseen pakoon. Se osoittaa, että mies, jota etsimme ei ole yksinään, vaan on hänellä ystäviä, jotka uskaltavat koko joukon hänen tähtensä. Nytpä te näytätte perin uupuneelta, tohtori. Totelkaa neuvoani, ruvetkaa nukkumaan."
Minä tunsin itseni tosiaankin niin väsyneeksi, että mielelläni seurasin hänen neuvoansa. Jätin Holmes'in istumaan tulen eteen ja kuulin myöhään yöhön valittavat, surumieliset äänet hänen viulustaan, joka osoitti, että hän vielä istui valveilla ja tuumiskeli probleemia, jonka hän oli päättänyt ratkaista.
KUUDES LUKU.
Topias Gregson osoittaa mihinkä hän kykenee.