Seuraavana aamuna olivat sanomalehdet täynnä kertomuksia "Brixton-jutusta". Kaikissa oli pitkä kirjoitus siitä ja useissa se oli pääkirjoituksena. Muutamissa oli tietoja, joita en ennen tiennyt. Minulla on vieläkin salkussani joukko irtileikkauksia ja artikkeleita, jotka koskivat tätä asiaa. Tässä on lyhennys muutamista.
"Daily Telegraph" huomautti, että rikosten aikakirjoissa oli harvoin sattunut tällaista. Uhrin saksalainen nimi, se, ettei ollut mitään vaikuttimia, ja kamala kirjoitus seinällä, kaikki osoitti, että rikos oli poliittisten pakolaisten ja vallankumouksellisten tekemä. Sosialisteilla oli monta yhdistystä Amerikassa ja kuollut oli epäilemättä rikkonut heidän kirjoittamattomia lakejansa vastaan, ja senvuoksi murhattu. Kosketettuaan sivumennen useita sosialistien rikoksia ja heidän mullistavaa oppiansa loppui artikkeli varoitukseen hallitukselle ja kehoitukseen pitää paremmin silmällä ulkomaalaisia Englannissa.
"Standard" selitti sen tosiseikan, että tämän tapaisia laittomia rikoksia aina sattui vapaamielisen hallituksen aikana. Syy tähän oli se, että rahvaan käsitteet olivat huojuvia, ja siitä syystä heikkeni siviilivalta. Kuollut oli amerikalainen ja oli ollut jonkun viikon pääkaupungissa. Hän oli asunut Madame Charpentier'in täysihoitolassa, Torquay Terrace, Camberwell. Matkoilla oli hänellä mukanaan yksityissihteerinsä, Mr Joseph Standerson. Molemmat sanoivat hyvästi emännälleen tiistaina 4:nä p:nä tätä kuuta ja ajoivat Euston-asemalle aikoen matkustaa pikajunalla Liverpooliin. Heidät oli nähty yhdessä asemasillalla. Sen jälkeen ei heistä ollut kuulunut mitään ennenkuin — Mr Drebberin ruumis löydettiin eräästä asumattomasta talosta Brixton Roadin varrella, monta penikulmaa Euston asemalta. Kysymykset, miten hän oli joutunut sinne ja miten murhattu, olivat vielä vastaamatta. Ei tiedetty, missä Stangerson oli. Oli ilahduttavaa tietää, että Mr Lestrade ja Mr Gregson Scotland Yard'ista olivat ottaneet asian käsiinsä, ja voi luottaa siihen, että nämä molemmat etevät salapoliisit saavat asian selville.
"Daily News" huomautti, ettei siitä ollut epäilystäkään, että se ei olisi valtiollinen murha. Mannermaan hallitusten sortovaltius ja viha kaikkea vapaamielistä kohtaan oli syynä siihen, että suuri joukko henkilöitä jotka olisivat jääneet rauhallisiksi kansalaisiksi, ellei heidän mielensä olisi katkeroitunut kärsityistä tuskista, oli paennut Englantiin. Näiden henkilöiden kesken oli ankarat lait, ja sitä, joka rikkoi niitä vastaan, rangaistiin kuolemalla. Ponnistettaisi kovasti, että saataisi selville sihteeri Stangersonin olinpaikka ja vähän tietoja kuolleen tavoista. Suuri voitto oli jo saatu, kun oli löydetty talo, jossa hän oli asunut — tulos, joka oli saavutettu Mr Gregsonin, Scotland Yardista, teräväjärkisyyden ja tarmon kautta.
Sherlock Holmes ja minä luimme läpi nämä artikkelit aamiaista syödessämme ja ne tuntuivat kovasti huvittavan häntä.
"Eikö ollut, niinkuin sanoin, että, mitä tapahtuneekin, niin Lestrade ja Gregson omistavat ansion itselleen".
"Mutta sehän riippuu siitä miten tämä loppuu."
"Ei suinkaan. Se ei kuulu tähän asiaan. Jos murhaaja vangitaan, niin se tapahtuu 'heidän ponnistustensa johdosta'; jos hän pääsee pakoon, niin on se 'huolimatta heidän ponnistuksistaan.' Se on suunnilleen sama, kuin jos sanoo: jos tulee kruunu, niin minä voitan, klaava niin te häviätte. Joka tapauksessa heitä kiitetään. 'Un sot trouve toujours un plus sot qui l'admire.'"
"Mitähän tuo mahtaa olla", huudahdin minä, sillä me kuulimme monien jalkojen töminän eteisestä ja rappusista ja emännän tyytymättömät huudahdukset.
"Se on etsivän poliisin Baker Streetin osasto", sanoi ystäväni vakavasti ja seuraavassa silmänräpäyksessä ryntäsi sisälle joukko mitä likaisempia ja risaisimpia katupoikia.