"Asentoon"! huusi Holmes ankarasti ja likaiset raukat seisoivat heti rivissä, liikkumattomina. "Vast'edes saatte lähettää Viggins'in yksinään sisälle ilmoittamaan ja te toiset saatte odottaa ulkopuolella. Oletteko löytänyt sen?"
"Emme, sir", vastasi eräs pojista.
"En sitä juuri odottanutkaan. Saatte jatkaa etsimistänne. Tässä on palkkanne." Hän antoi jokaiselle 1 shillingin. "Lähtekää nyt ja tulkaa paremman ilmoituksen kanssa takaisin."
Hän teki kädellään liikkeen ja samassa juoksivat he alas rappusia kuin joukko rottia, ja seuraavalla hetkellä kuulimme kadulta heidän kimakat äänensä.
"Nuo nulikat hyödyttävät minua enemmän kuin tusina konstaapeleita.
Virkapukuisen henkilön näkeminenkin tekee ihmiset epäluuloisiksi.
Nuo raukat voivat tunkeutua joka paikkaan ja kuulla kaikki. He ovat
ovelia kuin ketut, heidät täytyy vaan järjestää hyvästi."
"Tämän Brixton-jutun tähdenkö te niitä käytätte?"
"Niin, tahdon saada varmuutta eräästä kohdasta. Se on ainoastaan ajankysymys. Halloo! Nyt saamme kuulla uutisia niin, että riittää! Tuolla tulee Gregson kadulla autuaallisen näköisenä. Hän tulee varmaankin tänne. Niin, hän seisahtuu. Tuossa hän on."
Kello kilisi kiivaasti, ja muutamaa silmänräpäystä myöhemmin tuli vaaleaverinen salapoliisi ylös rappusista ottaen kolme askeletta kerrallaan ja syöksyi vierashuoneeseemme.
"Paras ystäväni", huudahti hän ja puristi Holmes'in kättä, "onnitelkaa minua. Olen nyt saanut asian selväksi."
Hetkellinen pelonilmaus näkyi ystäväni ilmekkäillä kasvoilla.