"Te tarkoitatte, että olette päässeet oikeille jälille?" kysyi hän.
"Oikeille jälille! Minulla on mies lukkojen takana."
"Mikä hänen nimensä on?"
"Arthur Charpentier, aliluutnantti kuninkaallisessa laivastossa", huudahti Gregson pöyhistellen, hykertäen lihavia käsiään ja löi rintaansa.
Sherlock Holmes huokasi helpotuksesta, ja hänen suunsa vetäytyi hymyyn.
"Istukaa ja koetelkaa tätä sikaaria", sanoi hän. "Me olisimme uteliaat kuulemaan, miten te käyttäydyitte. Haluatteko vähän whiskyä ja vettä?"
"Sitä vastaan ei minulla ole mitään", sanoi salapoliisi. "Olen aivan loppuun kulunut näiden kahden päivän ponnistuksista. Ei niin paljon ruumiillisista ponnistuksista, te ymmärrätte, vaan oikeastaan ajatustyötä. Te voitte arvostella sen oikein, Mr Sherlock Holmes, sillä mehän olemme molemmat ajatustyöntekijöitä."
"Te olette aivan liian kohtelias", sanoi Holmes totisena. "Kertokaa nyt miten se tapahtui."
Salapoliisi istuutui nojatuoliin ja poltteli tyytyväisenä sikaariaan.
Yhtäkkiä hän löi kädellä sääreensä ja purskahti nauruun.
"Hauskinta kaikesta", sanoi hän, "on kuitenkin se että tuo tyhmä Lestrade, joka luulee olevansa niin viisas, on lähtenyt väärälle jälelle. Hän etsii sihteeri Stangersonia, jolla ei ole enempää koko asian kanssa tekemistä kuin vastasyntyneellä lapsella. Luulenpa, että hän on jo vanginnut miehen."