"Kuinka niin? Mitä muistuttamista teillä on häntä vastaan?"
"Oh! Enhän minä sanokkaan, että häntä vastaan olisi muistuttamista. Hänellä on muutamia omituisia aatteita — — hän on intoilija muutamissa tieteenhaaroissa. Sen mukaan minkä minä tunnen häntä, on hän kelpo mies."
"Hän opiskelee kaiketi lääketiedettä?" sanoin minä.
"Ei! Minulla ei ole aavistustakaan siitä, miksi hän aikoo. Luulen, että hän tuntee hyvin anatomiian ja on taitava kemisti; en ole milloinkaan kuullut hänen käyneen lääketieteen luennoilla. Hänen opintonsa ovat kerrassaan tarkoituksettomia ja epäsäännöllisiä, mutta hän on koonnut joukon tietoja, jotka ihmetyttäisivät professoriakin."
"Ettekö milloinkaan ole kysynyt häneltä, miksikä hän aikoo?" kysyin minä.
"En! Hän ei ole sellainen mies, joka antaa urkkia itseltään, vaikka hän toisinaan on hyvinkin puhelias, kun sattuu sille tuulelle."
"Minä tahtoisin päästä tuttavuuteen hänen kanssaan", sanoin minä. "Jos minun pitää asua yhdessä jonkun kanssa, niin valitsen mieluummin henkilön, jolla on taipumusta opiskeluun ja joka on hiljainen tavoiltaan. En ole vielä kylliksi vahva kärsimään melua ja hälinää. Afghanistan'issa sain niin kyllältäni kummastakin, että siitä riittää koko elinajakseni. Missä voin tavata ystävänne?"
"Hän on luultavasti laboratooriossa," toisti Stamford. "Hän joko karttaa sitä viikkokausia, tahi myös tekee työtä siellä aamusta iltaan. Jos teitä haluttaa, niin ajamme sinne aamiaisen jälkeen?"
"Hyvin mielelläni!" vastasin minä ja keskustelu siirtyi sitten toisiin asioihin.
Tiellä sairashuoneelle antoi Stamford minulle koko joukon tietoja henkilöstä, jonka kanssa aijoin ruveta yhdessä asumaan.