"'Minä tunsin sydämmeni kevenevän, kuin näin hänen lähtevän. Poikani on parast'aikaa lomalla, mutta minä en uskaltanut mainita hänelle mitään, sillä hänellä on tulinen luonne ja hän rakastaa intohimoisesti sisartaan. Kun olin sulkenut oven heidän jälkeensä, niin oli aivan kuin olisi paino pudonnut rinnaltani. Mutta oi! Vähemmän kuin tunnin kuluttua kuulin kellon soivan ja minulle ilmoitettiin, että Mr Drebber taas oli saapunut. Hän oli liikutettu ja nähtävästi juovuksissa. Hän tunkeutui sisälle huoneeseen, jossa minä istuin tyttäreni kera; hän mutisi jotakin siihen tapaan, että hän oli tullut liian myöhään junalle. Senjälkeen kääntyi hän Aliceen pyytäen häntä karkaamaan kanssaan. 'Te olette täysi-ikäinen eikä mikään laki voi teitä estää', sanoi hän. 'Minulla on enemmän rahaa, kuin voin käyttää. Mitä te huolitte tuosta vanhasta akasta. Seuratkaa minua. Te saatte elää kuin prinssessa.' Alice raukka pelästyi niin, että hän vetäytyi vavisten poispäin, mutta mies otti häntä ranteesta ja koetti laahata häntä ovelle. Minä huudahdin ja samassa astui poikani Arthur sisään. Mitä sitten tapahtui siitä en tiedä. Kuulin kirouksia ja painin jyräkkää. Ensin olin niin peloissani etten uskaltanut katsoa sinnepäin. Kun vihdoin tein sen, niin näin Arthurin seisovan nauraen ovella keppi kädessä. 'Minä uskon, ettei tuo hieno herra enää vaivaa meitä', sanoi hän. 'Minä menen ulos ja katson, mitä hän aikoo tehdä.' Näin sanoessaan otti hän hattunsa ja meni kadulle. Seuraavana aamuna saimme kuulla Mr Drebberin salaperäisestä kuolemasta.'
"Mrs Charpentier kertoi tämän kertomuksen vaikeasti ja pysähtyen vähän väliä. Toisinaan puhui hän niin hiljaa, että tuskin voin kuulla hänen sanojaan. Minä kirjoitin kuitenkin pikakirjoituksella muistiin hänen puheensa välttääkseni erehdyksiä."
"Sehän on oikein jännittävää", sanoi Holmes haukotellen. "Mitä sitten tapahtui?"
"Kun Mrs Charpentier oli lopettanut", jatkoi salapoliisi, "huomasin minä, että kaikki riippui ainoastaan yhdestä kohdasta. Samalla kuin katsoin häneen tavalla, jonka aina olen huomannut vaikuttavan naisiin, kysyin minä, mihin aikaan hänen poikansa oli palannut kotiin.
"'Sitä en tiedä', vastasi hän.
"'Te ette tiedä sitä?'
"'En, sillä hänellä on oma avaimensa ja hän avaa sillä.'
"'Senjälkeen kun te olitte mennyt makuulle?'
"'Niin.'
"'Mihin aikaan te menitte nukkumaan?'