TOINEN LUKU.
Utah'in kukka.
Tässä ei ole syytä luetella niitä koettelemuksia ja kieltäymyksiä, joita mormooni-siirtolaiset saivat kärsiä ennenkuin pääsivät uuteen maahansa. Aina Missisippivirrasta Kalliovuorten läntiselle rinteelle olivat he kulkeneet sellaisella sitkeydellä, jonka vertaista historia ei tunne. Villit ihmiset, villit eläimet, nälän, janon väsymyksen ja taudit — kaikki esteet, jotka luonto, asetti heidän tiellensä, olivat he voittaneet anglosaxilaisella sitkeydellä. Pitkä matka monine vaaroineen oli järkyttänyt rohkeintakin heistä. Ei ollut ainoatakaan, joka ei olisi langennut polvilleen sydämelliseen kiitosrukoukseen, nähdessään Utah'in suuren laakson, auringonpaisteessa alapuolellaan ja kuullessaan johtajansa huulilta, että tämä oli se luvattu maa, jonka neitseellinen maaperä aina tulisi olemaan heidän omansa.
Young osoitti pian, että hän oli yhtä taitava hallitsija kuin johtajakin. Tehtiin karttoja, joille merkittiin tulevaisuuden kaupunkien paikat. Jokaiselle jaettiin arvonsa mukaan maata. Kauppias jatkoi kauppaansa ja työmies ammattiaan. Katuja ja toreja syntyi kuin taian kautta kaupunkiin. Maaseudulla ojitettiin, aidotettiin, istutettiin ja raivattiin, niin että jo seuraavana kesänä kypsät nisuvainiot kultasivat maan. Kaikki kukoisti tässä ihmeellisessä yhteiskunnassa ja ennenkaikkea suuri temppeli, jota rakennettiin kaupungin keskelle, se nousi korkeammaksi ja korkeammaksi. Auringon noususta sen laskuun kuului vasaran ja sahan ääni siitä muistomerkistä, jonka he valmistivat Hänelle, joka oli vienyt heidät vahingoittumattomina niin monien vaarojen lävitse.
Molemmat onnettomat, John Ferrier ja pieni tyttö, joka oli kärsinyt yhdessä hänen kanssaan ja jonka Ferrier oli ottanut ottolapsekseen, seurasivat mormooneja matkan loppuun asti. Pieni Lucy Ferrier matkusti Vanhemman Stangersonin vaunussa, jossa oli myöskin Stangersonin kolme vaimoa ja hänen poikansa, hurja, pahantapainen, kahdentoistavuotias poika; Lapsuuden pontevuudella sai hän pian takaisin voimansa, ja unohti nopeasti äidin kuoleman aiheuttaman surun. Hänestä tuli pian naisten lemmikki ja hän tottui uuteen elämäänsä liikkuvassa kodissaan. Ferrier oli myös tointunut ja osottautui mainioksi oppaaksi ja taitavaksi metsästäjäksi. Hän hankki niin pian seuralaistensa kunnioituksen, että kun he pääsivät matkansa perille, niin päätettiin, että hänen piti saada yhtä suuri maapalsta kuin toistenkin uutisasukkaiden lukuunottamatta Young'ia itseään, Stangersonia, Kemboll'ia, Johnston'ia ja Drebberiä, jotka olivat neljä etevintä "vanhinta."
Tälle palstalle rakensi John Ferrier itselleen lujan hirsilinnoituksen, johon seuraavina vuosina ilmestyi niin monta lisärakennusta, että se paisui tilavaksi huvilaksi. Hän oli käytännöllinen mies, teräväjärkinen aikeissaan ja kätevä. Sen vuoksi kukoisti hänen tilansa ja hänen omaisuutensa. Kolmen vuoden päästä oli hänen parempi olla kuin naapureilla, kuuden vuoden kuluttua oli hän varakas ja yhdeksän vuoden perästä rikas ja kahdentoista vuoden kuluttua ei ollut koko uutisasutuksessa tusinaakaan henkilöitä, joita olisi voinut pitää hänen arvoisinaan. Suuresta Suolajärvestä kaukaisiin Wahsatchvuoriin asti ei ainoakaan nimi ollut parempi kuin John Ferrierin.
Ainoastaan yhdessä suhteessa ei hän ollut uskonveljiensä mieleinen. Ei millään syillä eikä kehotuksilla saatu häntä ottamaan itselleen vaimoja. Hän ei maininnut mitään syytä kieltämiseensä, vaan tyytyi sitkeästi ja itsepintaisesti pitämään kiinni päätöksestään. Useat syyttivät häntä siitä, että hän oli laimea uskonharjoituksissaan, kun taas toiset arvelivat sen riippuvan itaruudesta, ettei hän halunnut suuria menoja. Jotkut taasen puhuivat jostakin entisestä rakkausjutusta ja eräästä vaaleatukkaisesta tytöstä, joka kuihtui ikävissään Atlannin valtameren rannalla. Mikä lieneekin syy ollut, mutta Ferrier jäi naimattomaksi. Kaikissa muissa suhteissa seurasi hän uuden yhteiskunnan uskontoa ja hänen sanottiin olevan Jumalaa pelkääväisen ja rehellisen.
Lucy Ferrier kasvoi hirsirakennuksessa ja auttoi kasvatusisäänsä kaikissa tämän toimissa. Raitis vuoristoilma ja kuusimetsän balsamituoksu korvasivat sekä hoitajattaren että äidin. Vuosien vieriessä hän kasvoi ja vahvistui, hänen poskensa kävivät punakammiksi ja askeleensa joustavammiksi. Moni matkustaja maantiellä, joka kulki sivu Ferrierin asunnon, tunsi kauvan sitten unohdettujen muistojen elpyvän rinnassaan katsellessaan tytön hienoa, miellyttävää vartaloa vehnävainiolla tai hevosen selässä, kuin hän ohjasi sitä lännen lapsen helppoudella ja suloudella. Siten puhkesi nuppu kukaksi, kun hänen isänsä oli rikkain kaikista, oli hän kaunein tyttö koko Tyyneen Valtamereen viettävällä rinteellä.
Isä ei kuitenkaan ensiksi huomannut, että lapsesta oli tullut nainen. Sehän sattuu harvoin. Tämä salaperäinen muutos tapahtuu liian huomaamatta. Kaikkein vähimmin tietää tyttö itse siitä, ennenkuin joku ääni tahi kädenpuristus on liikuttanut hänen sydäntään, ja hän tuntee sekä ylpeyttä että pelkoa siitä, että uusi, suurempi luonto on herännyt henkiin hänessä. Harvat ovat jotka eivät muista sitä päivää tai sattumaa, joka oli uuden elämän enteenä. Se päivä oli kylläkin vakava itsessäänkin Lucylle, ellei ota huomioon sen vaikutusta hänen myöhempiin vaiheisiinsa.
Oli lämmin kesäkuun päivä, ja "viimeisten päiväin pyhät" olivat ahkeria kuin mehiläiset, joiden keon he olivat valinneet tunnusmerkikseen. Vainioilla ja kaduilla kuului sama ihmisellisen uutteruuden hälinä. Tomuisella maantiellä kulki pitkät rivit painavien taakkojensa alla huojuvia muuleja, kaikki menossa länteenpäin, sillä Kaliforniassa oli alkanut raivota kultakuume ja tie sinne kulki valittujen kaupungin läpi. Lammas- ja härkälaumat palasivat ympäristön laitumilta ja tiellä kulki väsyneitä siirtolaisjoukkoja. Lucy Ferrier, kasvot ratsastuksen lämmittäminä nelisti tämän kirjavan joukon läpi, valiten tiensä tottuneen ratsastajan taitavuudella. Hänen piti toimittaa joku asia kaupungissa ja kiirehti sinne, niinkuin monta kertaa ennenkin, pelottomana ja ajatellen ainoastaan, miten paraiten voisi täyttää tehtävänsä.