"Me olemme mormooneja", vastasivat kaikki yhteen ääneen.
"Ja mihin aijotte?"
"Sitä emme tiedä. Jumalan käsi ohjaa meitä profeetan persoonassa. Teidän täytyy seurata meitä hänen luokseen. Hän määrää mitä me teemme teille."
He olivat nyt tulleet tasangolle ja heidät ympäröi joukko pyhiinvaeltajia — kalpeita, nöyriä naisia, reippaita, iloisia lapsia ja arkoja, vakavia miehiä. Monta ihmettelyn ja säälin huudahdusta kuului kun he näkivät toisen nuoruuden ja toisen avuttomuuden. He eivät kuitenkaan seisahtuneet, vaan kulkivat eteenpäin muutamien mormoonien saattamina, kunnes saapuivat erään vaunun luo, joka suuruutensa ja komeutensa kautta erosi muista. Sen edessä oli kuusi hevosta kun taas toisissa oli vaan kaksi, korkeintaan neljä. Ajajan vieressä istui eräs mies, joka ei voinut olla vanhempi kuin korkeintaan 30 vuotta ja jonka suuri pää ja päättäväinen ulkomuoto osoittivat, että hän oli johtaja. Hän luki erästä tumman ruskeata kirjaa, mutta kun joukko lähestyi, laski hän pois sen ja kuunteli tarkkaavaisesti kertomusta molemmista onnettomista. Sen jälkeen hän kääntyi heihin päin ja sanoi juhlallisella äänellä:
"Jos me otamme heidät mukaamme, niin voi se tapahtua ainoastaan uskonheimolaisina. Me emme tahdo susia lammaslaumaan. Parempi olisi, että teidän luunne valkenisivat tässä erämaassa, kuin että te olisitte sen mädännäisyyden siemenenä, joka vähitellen pilaisi koko hedelmän. Tahdotteko seurata meitä näillä ehdoilla?"
"Minä seuraisin teitä millä ehdoilla hyvänsä", sanoi Ferrier sellaisella painolla, etteivät totiset Vanhimmatkaan voineet olla hymyilemättä. Ainoastaan johtaja pysyi totisen ja kunnioitusta herättävän näköisenä.
"Ota hänet, veli Stangerson", sanoi hän, "anna hänelle ruokaa ja juomaa ja lapselle myös. Jääköön sinun tehtäväksesi opettaa hänelle meidän pyhä oppimme. Eteenpäin! Eteenpäin Zioniin!"
"Eteenpäin Zioniin!" huusi kansanjoukko ja nämä sanat kulkivat karavaania myöten, kunnes vihdoin kuolivat etäisyyteen.
Monin ruoskaniskuin ja meluten pantiin suuret vaunut liikkeelle, ja pian luikerteli suuri karavaani taas eteenpäin. Se vanhin, jonka hoitoon onnettomat oli jätetty, saattoi heidät erääseen vaunuun, jossa heitä odotti hyvä ateria.
"Te saatte jäädä tänne", sanoi hän. "Muutaman päivän perästä olette parantunut vaivoistanne. Muistakaa sillä aikaa, että te nyt kaikessa tulevaisuudessa kuulutte meidän uskontoomme. Brigham Young on sen sanonut ja hän puhuu Joseph Smith'in äänellä joka on Jumalan".