"Älä pelkää", sanoi tämä ja veti tytön luokseen ja antoi suuren kätensä luisua hyväillen hänen ruskean tukkansa yli. "Kyllä me järjestämme sen tavalla tahi toisella. Et suinkaan sinä ole havainnut, että rakkautesi siihen poikaan olisi vähentynyt?"
Nyyhkytys ja käden puristus olivat tytön ainoat vastaukset.
"Ei; luonnollisesti ei. Minä en olisi tahtonut sinun sanovankaan sitä. Hän on hyvä poika ja kristitty, joka on enemmän kuin voi sanoa yhdestäkään täällä olevasta, huolimatta heidän rukouksistaan ja saarnoistaan. Huomenna lähtee eräs seurue Nevadaan ja minä koetan antaa hänelle tiedon siitä, mihin pulaan olemme joutuneet. Jos tunnen nuoren miehen oikein, niin tulee hän tänne sellaisella nopeudella, joka voittaa sähkösanoman nopeuden."
Kyyneleet silmissä nauroi Lucy isänsä kuvaukselle.
"Kun hän tulee, niin kyllä hän pelastaa meidät. Mutta minä pelkään vain sinun tähtesi. Kuulee niin kamalia huhuja niistä, jotka vastustavat profeettaa; heille tapahtuu aina jotakin kauheata."
"Mutta emmehän me vielä ole vastustaneet häntä", sanoi hänen isänsä. "Meillä on kuukausi aikaa. Kun se on lopussa, niin on parasta että katoamme Utahista."
"Jättää Utah!"
"Aivan niin."
"Entä maatila?"
"Me koetamme saada kokoon niin paljon rahoja kuin suinkin ja loppu saa jäädä. Sanoakseni totuuden Lucy, ei tämä ole ensi kerta, kun ajattelen tätä. Minua ei haluta antaa tuon kirotun profeetan komentaa itseäni. Minä olen vapaa amerikkalainen ja tämä on uutta minulle. Luulen olevani liian vanha opetettavaksi. Jos hän vielä tulee tänne juonittelemaan, niin voisi sattua, että hän tapaisi hauliparven, joka kulkisi päinvastaiseen suuntaan."