"Aivan varmaan", sanoi Holmes sydämellisesti.
"Nyt, herraseni", huomautti komisarius vakavasti, "täytyy lain muodot täyttää. Tuorstaina tapahtuu vangin kuulustelu ja teidän täytyy myös olla läsnä." Hän soitti kelloa ja kaksi vanginvartijaa taluttivat pois Jefferson Hopen ja me lähdimme myös ja otimme ajurin Baker Streetille.
SEITSEMÄS LUKU.
Loppu.
Me olimme saaneet kutsun saapua tuorstaina, mutta kun päivä tuli, niin ei meidän todistustamme tarvittukaan. Korkeampi tuomari oli ottanut asian käsiinsä ja Jefferson Hope oli kutsuttu korkeamman tuomioistuimen eteen, jossa hän sai oikeutta. Yöllä vangitsemispäivän jälkeen repesi suoni, ja hänet löydettiin makaamassa pitkällään kopin lattialla, onnellinen ilme kasvoillaan, ikäänkuin hän olisi viimeisillä hetkillään voinut tyytyväisenä katsella taakseen hyvin elettyyn elämään.
"Gregson ja Lestrade raivostuivat hänen kuolemansa tähden", huomautti Holmes, kun istuimme ja puhelimme tästä seuraavana iltana. "Missä heidän reklaaminsa nyt on?"
"Minä en voi huomata, että heillä oli paljoakaan tekemistä hänen vangitsemisensa kanssa", vastasin minä.
"Mitä te 'teette' tässä maailmassa ei ole suuresta arvosta", muistutti hän katkerasti. "Kysymys on siitä mitä saatte ihmiset _'luulemaan'_teidän tehneen. Missään tapauksessa", jatkoi hän iloisesti hetken kuluttua, "en olisi tahtonut jättää tätä tekemättä. En voi muistaa ainoatakaan näin mieltäkiinnittävää tapausta, vaikka se oli yksinkertainen, mutta kuitenkin erittäin opettavainen."
"Yksinkertainen?" huudahdin minä.
"Niin, sitä voi tuskin muuksi sanoa", sanoi Sherlock Holmes hymyillen minun hämmästykselleni. "Todistus siitä on, että voin jo kolmen päivän kuluttua saada hänet kiinni ainoastaan muutamien yksinkertaisten johtopäätösten avulla."