— Meidän on tehtävä iltapäivällä muutamia vierailuita, virkkoi hän, ja olen tuuminut, että ensin menisimme sir James Waltersin luo.
Hän asui hienossa huvilassa, joka oli aina Themsiin asti ulottuvien alueiden ympäröimä. Kun pääsimme perille, hälveni usva ja heikko auringonvälke pääsi valaisemaan ympäristöä. Palvelija avasi portin.
— Sir James kuoli tänä aamuna, herra, virkkoi palvelija juhlallisella äänellä.
— Hyvä jumala! huudahti Holmes kauhistuneena. Miten hän kuoli?
— Ehkä tahdotte mennä sisälle, sir, tervehtimään hänen veljeään, eversti Valentinia?
— On kai parasta, että teemme sen.
Meidät vietiin puolipimeään tupaan, missä tapasimme hyvin korkeakasvuisen, kauniin miehen, noin viidenkymmenen vuotiaan, vainajan nuoremman veljen. Hänen sekava katseensa, kuumeiset posket ja harjaamaton tukkansa — kaikki puhuivat äkillisestä iskusta, joka oli perhettä kohdannut. Hän puhui sekavin sanoin asiasta.
— Syy oli tuossa hirveässä skandaalissa, sanoi hän. Veljeni, sir James, oli hyvin arka kunniastaan, siksi hän ei voinut kestää tällaista juttua. Se musersi hänen sydämensä. Hän oli aina niin ylpeä konttoristaan — tämä oli julma isku.
— Olimme toivoneet, että hän antaisi meille joitakin viittauksia, jotka edistäisivät asian selville saamista.
— Vakuutan teille, että asia oli hänelle yhtä salaperäinen kuin kaikille muille. Hän oli ilmoittanut poliisille kaikki, mitä tiesi. Tietysti hän ei epäillyt Cadogan Westin syyllisyyttä. Mutta muuten oli asia hänelle hämärä.