Holmes hätkähti hämmästyneenä.
— Voit kirjottaa, Watson, virkkoi hän, että minä tällä kertaa olen ollut täysi aasi, ellei tuo vain ole se lintu, jota minä olen metsästänyt.
— Kuka hän on? kysyi Mycroft.
— Sir James Waltersin nuorin veli, vedenalaisen laivaosaston päällikkö.
Kannoimme hänet sohvalle. Vankimme kohottautui ylös, katseli ympärilleen pelokkain silmäyksin, painoi kädellään otsaansa ja näytti sellaiselta, joka ei tahdo uskoa omia havainnoitaan.
— Mitä tämä on? sanoi hän. Minä tulin tänne vierailulle herra Obersteinin luokse.
— Me tiedämme kaikki, eversti Walters, virkkoi Holmes. Minä en ymmärrä, mitenkä englantilainen gentlemanni on voinut käyttäytyä tuolla tavalla! Me tunnemme koko teidän kirjevaihtonne ja tuttavuutenne Obersteinin kanssa. Siis sillä tavoin kuoli nuori Cadogan West! Neuvon teitä rauhoittamaan omaatuntoamme kertomalla meille kaikki — on nimittäin muutamia meille vielä tuntemattomia yksityisseikkoja, jotka tahtoisimme saada kuulla teidän omasta suustanne.
Miekkonen painoi kasvonsa käsiinsä. Me odotimme, mutta hänen suustaan ei lähtenyt sanaakaan.
— Vakuutan teille, sanoi Holmes, että me tunnemme jutun pääpiirteissään. Me tiedämme, että te tahdoitte saada rahaa, että te laitatitte itsellenne samallaiset avaimet kuin oli teidän veljellänne, että olitte kirjevaihdossa herra Obersteinin kanssa, joka vastasi teille "Daily Telegraph'issa". Me tiedämme, että te menitte konttoriin maanantai-iltana, ja että nuori Cadogan West, jolla henkilöllä oli syytä epäillä teitä, huomasi sen. Hän näki, että te varastitte paperit, mutta hän ei tahtonut tehdä hälyytystä, syystä, että hän luuli teidän ottaneen paperit veljellenne Lontoossa. Niinkuin vikkelä mies aina seurasi nuori West teitä junaan, seurasi siihen saakka kuin te tulitte tähän taloon. Täällä tunkeutui hän sisään ja peittääksenne rikoksenne teitte te toisen suuremman rikoksen: murhan.
— Sitä minä en ole tehnyt! Minä en sitä tehnyt. Jumalan kautta minä vannon, etten tehnyt sitä! huusi hän.