JUSSI (Hiljaa.) Isä, se on turhaa (Matalalla äänellä.) Vallesmannin kuula sattui. Kahleita ei enää tarvita. — Niin kauvan kuin vihani kestää, niin kauvan kuin ruoskan jäljet kirvelevät, niin kauvan elän, sitten en enää.
LIISA (Juoksee Jussin luo, heittäytyy polvilleen. Huutaa hätäisesti.)
Jussi! Kuoletko sinä?
(Kaikki tulevat lähemmäksi Jussia, katselevat häntä
suopeammin ja osaaottavammin.)
JUSSI (Lempeästi.) Liisa, tuletko vieläkin luokseni vaikka olen murhamies. Älä itke. — Minä en tullut ensimäiseksi hyvässä, nyt minä tulisin ensimäiseksi pahassa. Parempi on näin.
(Silittää Liisan päätä.)
MAIJA (Lähestyen Jussia.) Jussi, oletko valmis —
JUSSI. Minä tiedän Maija, mitä tahdot sanoa. — Minä olen paljon pahaa tehnyt, mutta en ole niin pahaa tarkoittanut. Eikä Jumala ole muhun ijäksi suuttunut (Nostaa Liisan pään ylöspäin.) Liisa. Anna minä vielä katson silmiäsi. Sinä lievität vihani. Sua katsellessa lakkaavat ruoskanjäljet kirveltämästä. Paina sinä sitten silmäni kiinni, että sun kuvasi jäisi sinne viimeiseksi (Saa kouristuksen, nousee seisomaan, puhuu kuin näkyjä nähden.) Minä näen! — Nyt tiedän, mikä se uusi suunta on. — Se löydetähän! Näen kansan kulkevan kirkkahin otsin. — Se kansa ei koskaan nöyrry ruoskaa tottelemahan!
(Lysähtää, kaatuu lattialle kuolleena.)
LIISA (Koettaa tukea Jussia, huutaa hätäisesti.) Tulkaa auttamahan!
Minä en jaksa yksin (Kun Jussi kaatuu, parkaisee.) Jussi!
(Heittäytyy itkien Jussin päälle.)