(Menee tallin päädyltä.)
2:nen kohtaus.
Maija, Hilapielen Heta ja Jussi.
MAIJA (Tulee aitasta hyräillen samaa laulua kuin ensi näytöksessäkin. Nostaa aitan portaille pienen vakan, jossa on kirjavia vaatteita. Valitsee epäröiden niitä, mutta ottaa lopuksi nopeasti kirjavan esiliinan, jonka sitoo eleensä, kirjavan silkkihuivin harteilleen ja hopeaketjut kaulaansa.)
HILAPIELEN HETA (Noin 45-vuotias, herännäispuvussa, tekopyhän näköinen.
— Tulee vasemmanpuolisesta portista ja menee Maijan luo.)
MAIJA (Pelästyy ja huudahtaa.)
HILAPIELEN HETA. Minähän tässä vaan — Ei mua tarvitse pelästyä. Tuota — minä tulin kysymähän sulta, että — kun ne seurat pidetähän ja tulee paljon uskovaisia tänne ja kun munkin mökkihini tulee muutamia, että jos sinä voisit antaa mulle vähän voita ja ehkä jonkun lampahanreiden. — Jaa, jaa. Eihän Heta itsellensä — Jumala siunaa omiansa, että tuleehan sitä jotenkuten aikahan, mutta —
JUSSI (Tulee tuvasta ja jää portaille.)
MAIJA. Eihän mulla ole —
HILAPIELEN HETA. Kyllähän teillä, kun Jumala on näin suuren talon antanut. Onhan teillä senverran, että vähän. — Enkä minä itselleni. — En.