LIISA. Enhän. — Niin -. Kun sinä olet niin väkevä.
JUSSI. Ja sun silmäsi olivat niin kovin kirkkahat —
LIISA. Kuinka — mistä ne nyt olisivat sen kirkkahammiksi tullehet kuin tavallisestikaan.
JUSSI. En tiedä. Mutta kyllä ne olivat —
LIISA. Eihän ne ole. Katsohan.
(Katsoo Jussia silmiin.)
JUSSI (Katsoo vähän hämillään Liisaa silmiin.)
LIISA (Rupeaa nauramaan.)
JUSSI (Loukkaantuneena.) Millä sinä naurat? Nauratko sinä mulla?
LIISA. Ei, Jussi! (Istuu kaivon kannelle. Nauraa itkunsekaisesti.) En minä tiedä itsekään syytä. Mua naurattaa, mutta melkein itkettääkin samalla. Tuntuu niin kummalliselta.