KAISA (Lavertelevasti.) Tuota me vain — (Iskee silmää Saltulle) — tässä juttelimme, että kuinkahan ne herrat sitä Anttia niin voivat piinata, kun tuo suutarikin näkyy olevan jo aivan terve.
MAIJA (Ilostuu. — Epäillen.) Mutta eilenhän se vielä oli loppua katsottavana.
KAISA. Sanoinhan minä, että tekokipeä se vain oli. Pihalla se ainakin nyt näkyi kävelevän, kun minä ohi menin.
MAIJA (Huokaisten.) Ja Antti karkasi.
KAISA. Sanos muuta! Ei olisi luullut kehtaavan sunkaan tähtesi.
(Istuu patapenkille.)
MAIJA (Vilkaisee epäilevästi Kaisaan.)
KAISA. Mutta sitä minä en ymmärrä kuinka vallesmanni voi ollenkaan panna Anttia kiinni. Sakollahan tappelusta on ennenkin päässyt.
SALTTU. Te ette tunne lakia. Mutta minä olen ollut niin paljon vallesmannilla työssä — sekä tällä että entisellä — että minä tunnen lain kuin oikean käteni (Nousee.) Kas, se on sillä lailla, että kun mies on talossa vierahana taikka asialla ja silloin tulee kania ja tappelu talonväen kanssa, niin se on tappelu. Ja siitä pääsee sakoilla. Mutta jos tämä sama mies menee vartavasten häjyilemähän ja tappelemahan siihen taloon, niin silloin on kuninkahan rauha rikottu. Ja siitä pääsee vuodeksi linnahan.
KAISA. Mikä kuninkahan rauha se nyt Niemen suutarinkin mökissä on! Älä höpise.