Tuntuu, kuin huokuisi näistä sanoista kuoleman kylmyys. Se on kuitenkin erehdys: ne ilmaisevat pikemmin maailman myrskyissä vaeltaneen miehen tyyntä alistuvaisuutta, — mutta sellaista alistuvaisuutta, joka ei ole taistelun menettäneen miehen herpautumista, voimien puutetta, — vaan alistuvaisuutta, josta hän juuri ammentaa voimansa kuin matkamies, joka melkein näkymättömänä pulppuavasta metsälähteestä sammuttaa janonsa.
Sellainen alistuvaisuus saavutetaan pitkien taistelujen jälkeen, jolloin ihminen kokoaa voimansa, tietäen, että juuri alistuvaisuus kuuluu hänen elämänsä kutsumukseen. Sellaiseen kutsumukseen sisältyy aina määrätyn elämäntarkoituksen toteuttaminen ja ihminen toteuttaa sen sitä riemullisemmalla mielellä, kuta ylevämpi tuo elämäntarkoitus on.
Apostoli Paavalille oli hänen elämänsä tarkoitus selvinnyt todella jaloksi ja yleväksi. Hän lausuu sen esilläolevassa tekstissä useampaan kertaan hiukan eri sanoilla: »Jotta Jeesuksen elämäkin tulisi meidän ruumiissamme näkyviin», ja: »Niinpä siis kuolema tekee työtään meissä, mutta elämä teissä.» Tällaiselle miehelle sopii meidän omistaa hetkinen huomiota.
Paavalilla olisi ollut kaikki edellytykset saavuttaa tässä maailmassa huomattava yhteiskunnallinen asema, — asema, johon olisi kuulunut ajallinen hyvinvointi ja arvonanto vallassa-olijain taholta. Hän oli kunnianarvoisaa sukua, hänellä oli roomalainen kansalaisoikeus; sitäpaitsi hän oli oppinut mies. Hän omisti aikansa korkeimman sivistyksen, tuntien hyvin kreikkalaisen kirjallisuuden, — vieläpä sellaisiakin kirjailijoita, jotka olivat outoja useimmille sen ajan sivistyneistä. Sen näemme niistä muutamista lainauksista, joita tapaamme hänen lähetyskirjeistään.
Siis sanalla sanoen: hänestä olisi voinut tulla esim. etevä yliopistomies, nykyajan kieltä käyttääksemme.
Mutta hän hylkäsi tämän loistavan tulevaisuuden, muutamana päivänä Damaskon tiellä tutustuttuaan ylösnousseeseen Kristukseen. Hänestä tuli vain yksinkertainen teltantekijä, joka loma-aikansa käytti hullun opin julistamiseen.
Minä ajattelen, että hän kyllä tiesi, mihin antautui. Kannattaa tosiaankin lukea Apostolien Tekoja ja Paavalin lähetyskirjeitä ja ottaa selvää tämän apostolin vaivanalaisesta elämästä. Hän joutui maamiestensä vainoamaksi. Joka paikassa nämä olivat ensimmäiset nousemaan häntä vastaan ja yllyttämään viranomaisia hänen kimppuunsa. Saattaa melkein ihailla — jos niin sanoisin — sitä johdonmukaisuutta, millä nämä Idän suurissa kaupungeissa asuvat juutalaiset kävivät apostolin kimppuun. Voi melkein kuvitella, kuinka Paavalin lähdettyä jostakin paikasta sananviejä lähti hänen edellään juoksuttamaan tietoa tuon vihatun miehen saapumisesta: »Nyt Tarsolainen tulee! Olkaa valmiit!»
Ja valmiita he olivat, nuo vannoutuneet vainolaiset. Missä he yllyttivät roskaväen väsyneen apostolin kimppuun, missä taas toimittivat hänet muitta mutkitta lukkojen taakse, kuten esim. Makedonian Filipissä. Kerran apostoli heräsi Lystran kaupungin muurien ulkopuolella puolikuoliaaksi kivitettynä. Murheelliset opetuslapset luulivat hänet jo kuolleeksi, mutta hän tulikin tajuihinsa ja kulki ystäväinsä avulla takaisin kaupunkiin. Hänellä oli siellä jotakin toimittamista… jokin köyhä leski lohduttamatta, jokin sokea tai rampa puhuttelematta. Totisesti… sellaisina hetkinä hän saattoi sanoa: »Me kuljemme aina kantaen Jeesuksen kuoloa ruumiissamme.» Katsokaa, kuinka hänen väsyneet kasvonsa kirkastuvat ja kuinka silmiin syttyy niiden entinen tuli, kun hän jatkaa: »… jotta Jeesuksen elämäkin tulisi meidän ruumiissamme näkyviin.» Väistykää, ystäväni! Minä voin käydä taas. Haavat eivät tuota minulle enää vähintäkään vaivaa. Väistykää, ystäväni… älkää turhan vuoksi panko henkeänne alttiiksi! Minä kyllä löydän sen syrjäkadun, jonka varrella tuo sokea harjantekijä asuu…
Ihmeellinen mies! Aina uupumaton, aina valmis työhön, aina voimaa ja uskoa täynnä. »Sentähden me emme lannistu; vaan vaikka ulkonainen ihmisemme menehtyykin, niin sisällinen kuitenkin päivä päivältä uudistuu», hän sanoo vain.
Sellaiset miehet kantavat kirkkoa hartioillaan. He ovat hengen jättiläisiä. Me emme arvostele heitä heidän ulkonaisen asemansa mukaan, niinkuin heidän oma aikansa luultavasti teki. Me arvostelemme heitä heidän henkensä suuruuden, heidän sankarillisen uhrautuvaisuutensa mukaan. Paavali, teltantekijä, on yksi ihmiskunnan suurmiehistä, ei käsityöläisammattinsa, vaan perustavaa laatua olevan työnsä vuoksi kirkon hyväksi.