Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, että papinvirka on paljon yleisempi kuin mitä yleensä otaksutaan? Jokainen isä on pappi perheenä keskuudessa.
Mistä johtuu, että niin moni, joka kerran oli puhdas, on joutunut turmioon?
Sinä sanot: se on tavattoman vaikea tehtävä. Koko tuo kasvatuskysymys… se antaa päänvaivaa enemmän kuin tarpeeksi. Ja kuinka pystyy siihen oppimaton isä ja äiti?
Ei ole kysymys opista eikä lahjoista. Nekin ovat kyllä kallisarvoisia, mutta sittenkään ne eivät ole pääasia. On kysymys sydämestä t.s. siitä, rakastatko lapsiasi koko sydämestäsi.
Se saattaa tuntua tarpeettomalta kysymykseltä. Kukapa isä tai äiti ei rakastaisi lapsiaan, noita herttaisia, viattomia olentoja, jotka antavat kodille sen oikean hengen. Niin — saattaa tuntua siltä. Mutta sittenkin tahtoisin väittää, ettemme riittävästi rakasta lapsiamme, jos jätämme heidän sielunsa viljelemättä.
Kuinka sitten voimme viljellä sitä?
Siihen kysymykseen annetaan kasvatusopin oppikirjoissa monta viisasta vastausta. Mutta minä en nyt välitä niistä. Otan asian käytännöllisemmin.
Sanon ensiksikin, että sinun on omistettava aikaa lapsillesi.
Kun tulet työstäsi ja olet hiukan levännyt, mene lastesi luo ja ota selvää heidän puuhistaan. Kuuntele kärsivällisesti heidän pieniä kertomuksiaan päivän menosta. Älä ajattele, että ne ovat vähäpätöisiä tahi jonninjoutavia. Muista, että niihin kiinnitetään huomiota sellaisessa paikassa kuin taivas.
Et usko, kuinka mielenkiintoiseksi muodostuu tuollainen iltahetki lasten parissa. Kun osoitat huomaavaisuutta heille kuuntelemalla heidän pikkujuttujaan, saavutat sen ehdottoman varman aseman, että he luottavat sinuun kaikessa. Siten kykenet ohjaamaan heidän pienet ajatuksensa myös näkymättömän maailman asioihin, pääset käsiksi heidän sieluunsa.