On siis hyvä meille, että yksi on käynyt edellämme kärsimyksen portista sisään: — Vapahtajamme. Hän on ensimmäisenä lukenut päällekirjoituksen:
»Ole minulle vahva kallio ja linna minua auttamaan!» Tosin hänkin teki sen vapisevin sydämin, mutta astui kuitenkin rohkein mielin sisään.
Niin tahdomme mekin tehdä.
Meidän sydämemme vapisee vielä enemmän kuin hänen. Mutta — hänen esimerkkinsä silmäimme edessä emme kuitenkaan epäröi, vaan otamme tuon tuskallisen askeleen. Vähän ajan perästä saamme nähdä, että se käy. Vain itse läpikulku oli kaikkein vaikein. Siinä nim. eniten haavoittui. Sillä porttiaukkoa reunustavat orjantappurat repivät kasvot ja kädet verille. Mutta — mitäpä siitä. Vapahtajallemme, hänen läpikulkiessaan, jäi siitä orjantappuraseppel päähän. Se oli hänen voittoseppeleensä. Me kuljemme nyt hänen jäljessään, seuraten hänen tietään. Tosin tuon tien varrella on sellainenkin paikka, jossa enkelin täytyy vahvistaa meitä, niinkuin hän vahvisti Vapahtajaammekin. Se oli hyvä, että hänet lähetettiin siihen. Sillä varmaan Vapahtaja sanoi hänelle: »Jää tähän. Jäljessä tulee sellaisia, jotka eivät mitenkään tahdo jaksaa.» Ja siellä hän nyt seisoo — tuo enkeli — ollakseen valmiina meitä auttamaan. Hän sanoo: »Rohkeutta vain! Tästä kulki kerran eräs, jolla oli kaikkein vaikein, — niin vaikea, että hänen hikensäkin oli niinkuin veren pisarat. Mutta — sittenkin hän jaksoi.» Ja tarttuen käteemme hän auttaa meitä vaikean paikan ohi — tuo laupias samarialainen enkelien joukossa — ja me kuljemme hetken päästä paremmin, rohkeammin ja varmemmin. Amen.
MISTÄ MEIDÄN ON ILOITTAVA.
1. Paaston aik. sunnuntai. — Luukk. 10, 17—22.
Se oli ollut loistava lähetysretki täynnä ihmeellisiä voittoja. »Herra, riivaajatkin ovat meille alamaiset sinun nimesi tähden!»
Me ymmärrämme niin hyvin apostolien ilon. Totta kai he olivat iloisia nähdessään, minkälaisen vaikutuksen heidän puheensa sai aikaan. Se oli perin inhimillistä.
Sen vuoksi mahtoi heistä tuntua koko omituiselta, kun Vapahtaja ei ottanut osaa heidän iloonsa. Hyvä oli. Kyllä hän oli huomannut, minkälainen menestys oli seurannut opetuslapsia. Mutta ei pitänyt liiaksi kiinnittää huomiota yksityisiin voittoihin. Niiden vuoksi loppuisi ilo lyhyeen. Piti ennen kaikkea iloita siitä, että nimi oli taivaan kirjassa.
Mikä elämänkokemus, mikä tyyni viisaus. Sellaisesta on hyötyä jo ihmisen maallisessakin kutsumuksessa.