Niin suhtautuu mieskohtainen uskokin ajallisiin kärsimyksiin. Ne ovat vain koetuksia, joissa hengen viljan viljelijää kasvatetaan. Niiden kautta usko puhdistuu ja vahvistuu.
Uudisviljelijä raivaa ja työskentelee toivossa, että esivallan edustaja kerran voisi hyväksyä hänen työnsä ja hän saisi kiinnekirjan taloonsa. Onnellinen se päivä, jolloin hän seisoo kädessään paperi, mikä takaa hänelle perintöoikeuden taloon, — hänelle ja hänen jälkeläisilleen.
Samanlaisessa toivossa kamppailee täällä mieskohtainen uskokin. Sekin odottaa perintöoikeuttaan. Ja se perintöoikeus saadaan silloin, kun Jeesus Kristus ilmestyy. Amen.
SIELUN JANO.
4. Pääsiäisen jälk. sunnuntai. — Joh. 7, 37—39.
Olemme joskus lukeneet, kuinka karavaani pitkällä erämaan taipaleella on nääntynyt janoon. Juomavesi loppui, kameelit ja miehet kävivät heikoiksi, ja kun hakemisesta huolimatta ei löydetty keidasta, kuoli koko retkikunta. Erämaan auringon paisteessa valkenevat luut osoittavat vielä vuosien perästä paikan, mihin sortui kerran karavaani, joka toivorikkain mielin lähti matkaan.
Ihmiselämää voi monessa suhteessa verrata erämaahan, jonka läpi johtaa karavaaniteitä. Jossakin kaukaisuudessa on matkan pää, viheriöitsevä palmukaupunki, joka tarjoaa lepoa ja suojaa väsyneille kulkijoille. Mutta moni uupuu matkan kestäessä — janoon.
Ruumiillisen janon me kaikki tunnemme; olemme kokeneet sitä jokainen suuremmassa tai vähemmässä määrässä. Tiedämme, että se voi usein vaivata pahemmin kuin nälkä. Nälkää sentään voi jotenkuten sietää, mutta janoa — ei. Se vie voimat paljon nopeammin kuin yleensä luullaan.
On olemassa myös sielun janoa, hengen janoa — kuinka nyt sitä kulloinkin nimitämme. Se merkitsee sitä, että ihminen haluaa omistaa jotakin henkisesti varmaa ja pysyvää, esim. maailmankatsomuksen, joka ei jätä häntä koskaan pulaan.
Tämä ajallinen on menevää. Elämä täällä loppuu kerran ja meidät kannetaan vainajina johonkin kalmistoon. On ihmisiä, jotka pelkäävät hautuumaita. Ne muistuttavat hänelle liian voimakkaasti elämän loppua. Sielu tuntuu kovin avuttomalta; se ei uskalla lähteä lentämään sen tuntemattoman, kolkon maan ylitse, jonka nimi on kuolema. Sillä sielulla on jano eikä sillä ole, mistä juoda, juoda niin riittävästi, että uskaltaisi tehdä tuon matkan.