Vasta jälkeenpäin se on — ainakin allekirjoittaneelle — kirkastunut.
Mieskohtainen usko on ihana asia. Se on omaisuus, jonka arvoa emme voi kyllin korkeaksi arvostella. Se antaa turvallisuuden tunteen, kirkastaa mielen, antaa voimia alistumaan ja kärsimään, pitää yllä toivon loppuun asti.
Ei ole suinkaan sattuma, että tekstimme sanat on kirjoittanut apostoli Pietari. Ne olisi tietysti myös voinut kirjoittaa Paavali, mutta silloin ne olisivat saaneet toisen sävyn.
Pietari oli kerran kieltänyt Vapahtajan. Hän ei koskaan voinut unohtaa ylimmäisen papin pihalla vietettyä koleaa yötä, jolloin hän lämmitteli hiilivalkean ääressä. Hänen mielestään oli aurinko silloin laskenut viimeisen kerran. Pietari ei jaksanut uskoa, että se nousisi enää.
Mutta — se nousi, nousi kirkkaana ja suurena. Se tapahtui pääsiäisaamuna ja siinä oli Pietarinkin pelastus.
Mieskohtainen usko iloitsee siitä, että Jeesus Kristus elää. Järkeilköönpä ihminen pääsiäisaamun tapahtumasta miten hyvänsä — jos hänellä on mieskohtainen usko — hänen sydämensä iloitsee — siitä huolimatta. Monesti voivat sydän ja järki olla ristiriidassa keskenään, mutta, uskon ollessa kysymyksessä, ihminen kuuntelee sydämensä ääntä. Ja varmaa on, että silloin kuin ihminen antaa sydämensä puhua, hän on eniten itseään. Järki on vain tuollainen hieno herraspoika, joka kepillänsä huiskii kukkaisistutuksia voimatta niitä kokonaan hävittää, vaikka turmeleekin suurimman osan.
Mieskohtainen usko elää turvallisena ja tyytyväisenä niinkuin rikas talonpoika tilallaan. Hänellä on luja, aineellinen pohja eikä hän säikähdä, vaikka yhtenä vuonna vieraileekin halla: hänellä on säästöön pantua viljaa takavuosilta. Hengellisen elämän alalla johtaa mieskohtainen usko yhtä lujalle pohjalle: sekään ei petä vaivoissa.
Sellaisen lujan pohjan oli apostoli Pietari löytänyt. Senvuoksi vaikuttavat hänen sanansa niin tyyniltä ja arvokkailta. Niissä on vetoava voima, mieskohtaiseen kokemukseen vetoava voima. »Minä tiedän» — hän tahtoo sanoa — »minä, joka ennen olin kieltäjä, mutta nyt elävään, mieskohtaiseen vakaumukseen päässyt… minä tiedän, että Jumala on uudestisynnyttänyt meidät elävään toivoon Jeesuksen Kristuksen kuolleista nousemisen kautta.»
Mutta — mieskohtaista uskoa ei saavuteta helposti. Se ei ole tavaraa, jota voidaan ostaa mistä tahansa. Se on aarre, joka kaivetaan päivänvaloon kärsimyksien maaperästä. Apostoli Pietari tietää sen kokemuksestaan.
Siitä johtuu, että mieskohtaiseen uskoon päässyttä eivät kärsimykset ja vaivat peloita. Ne ovat hänelle tuttua maata, sitä hengen kultaista kaskea, josta uskon vilja nousee. Hän riemuitsee kärsimyksistään, niinkuin maamies iloitsee uutisvainiosta, johon on paljon työtä ja vaivaa pannut. Hän tietää, että hänen on uudelleen iskettävä siihen — laajennettava ja perattava — tarpeen mukaan. Hänen menestyksensä maanviljelijänä riippuu siitä, kuinka paljon hän jaksaa ponnistaa.