4. Adventtisunnuntai. — Joh. 1, 19—28.
Nöyrien luo tulee Vapahtaja — siitä puhuu päivän teksti. Nöyrät saavat hänet nähdä ja omistaa, »Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille Hän antaa armon.»
Päivän evankeliumi puhuu miehestä, joka todella oli nöyrä: — Johannes Kastaja. Hänellä oli loistavat lahjat, tällä tulisieluisella, hehkuvalla miehellä. Kun hän puhui, oli kuulijoiden pakko kuunnella.
Mutta niin vaatimaton. Metsä, tuoksuva metsä oli hänen asuntonsa, sammalmätäs hänen päänsä alanen. Kun hän aamulla heräsi, kimaltelivat kastehelmet hänen mustassa tukassaan. Kameelinkarvainen vaippa yllään ja vyöllänsä nahkainen vyö hän astui joen rannalle auringon paisteeseen ja saarnasi. Hän saarnasi siitä, mistä koko luontokin hänen ympärillään puhui, — tuo auringon valossa kylpevä, rehevä luonto: — Jumalan valtakunta on lähestynyt!
Kuulijoita virtasi hänen luokseen. Niitä tuli kaupungista ja maakylistä, — monenmoisia ihmisiä, joilla kullakin oli omat harrastuksensa, omat surunsa ja omat ilonsa. Johannes Kastaja puhui heille kaikille ja hänen puheensa teki valtavan vaikutuksen.
»Hän on Kristus!» Niin kuului kuulijoiden arvostelu. »Hän on varmasti joku profeetoista.» Luuletteko, ettei Johannes kuullut noita kuiskeita, nähnyt kuulijainsa kasvoista, minä häntä pidettiin?
Kyllä — kyllä hän sen huomasi. Ja varmasti kiusaaja kuiskasi hänen korvaansa: »Omista tuo arvo, niin tulevaisuutesi on taattu. Kansa kantaa sinut käsillään pyhään kaupunkiin ja sinusta tulee kuuluisa mies!»
Mutta — Johannes Kastaja voitti kiusauksen. Ei hän halunnut omistaa itselleen Kristuksen arvoa eikä profeetoiden mahtiasemaa. »Minä olen huutavan ääni korvessa», hän sanoi vain.
Yksi vain oli suuri hänen mielestään: Jeesus Kristus. Hänestä tahtoi Johannes todistaa, kääntää ihmisten ajatukset pois itsestään ja kiinnittää ne Kristukseen. Tämän miehen rinnalla hän tunsi itsensä pieneksi, niin vähäpätöiseksi, ettei katsonut olevansa ansiollinen edes hänen kengännauhojansa päästämään.
»Teidän keskellänne seisoo mies, jota ette tunne.» Niin hän saarnasi. Hän tahtoi tehdä tämän tuntemattoman tunnetuksi. Mutta nuo ylpeät fariseukset eivät nähneet Kristusta. He näkivät vain köyhän puusepän pojan, vaatimattoman kansanmiehen, mutta Messiasta he eivät hänessä tunteneet. Tämä oli heidän mielestään toisenlainen: — hän esiintyisi loistavan seurueen kanssa ja hänen ensimmäinen päämääränsä olisi roomalaisten karkoitus, noiden sortajien, jotka pitivät hallussaan Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin maata. Sellaisen Messiaan he kyllä olisivat tunteneet ja vastaanottaneet.