— Hyvä mies, mutta huonosti kävi, oli joku hautajaisvieraista huomauttanut.
— Kuinka niin? oli Jonatan Stark kysynyt.
— No, kun meni liikkumattomana. Kyllä kai kirkkoherra sen tietää, mihin silloin joudutaan.
— Tarkoitatteko, ettei hän olisi tullut autuaaksi?
Halveksiva pihaus tuvan täyteisestä miesjoukosta. Vielä nyt autuudesta puhuttiin Kaisan-Juntin hautajaisissa!
— Sanotaan suoraan, mitäpä tässä kierrellään. Kaisan-Juntti meni helvettiin niin että tömähti.
Jonatan Stark oli kauhistunut. Hän oli muistanut jokivarren. Se hoiti uskonasioita ankaralla kädellä. Tiukalla oli häntä itseäänkin pidetty. Mutta lausua nyt noin ankara tuomio köyhästä vainajasta, joka oli koko elämänsä ajan harrastanut jumalisuutta ja kirkossakäyntiä. Tiesivätkö läsnäolijat Kaisan-Juntista mitään pahaa?
— No ei! Siitä se nyt ainakin oli poikki! Rehellisempää miestä ei ollut asunut koko törmällä… mutta ei kai pappi tarkoittanut, että sinne Jumalan eteen paljaalla rehellisyydellä…?
Ei kyllä, mutta hedelmistähän puu tunnettiin.
Sama halveksiva pihaus kuin edelliselläkin kertaa. Oli siinä pappi, joka ei uskosta paljon tiennyt!