Jonatan Stark katsahtaa häneen hiukan arasti.
— Ainahan sitä on… yhtä ja toista.
Hän maksaa ja yrittää lähteä, mutta apteekkari kysäisee:
— Ei rovasti pelaa skruuvia?
Jonatan Stark hymähtää hengessään. Se ainainen skruuvi! Mutta samassa hänen käy apteekkaria sääli. Tämä kärsii ikävästä ilmeisesti.
— Ikävä kyllä, en osaa, mutta shakkia minä osaan jonkun verran.
Apteekkarin kasvot kirkastuvat.
— Ei rovastilla taitaisi olla aikaa…? Hän avaa varovasti puotipöydän taakse johtavan oven.
On Jonatan Starkilla aikaa, on. Hän haluaa auttaa ikävän kanssa kamppailevaa miestä. Hän on itse tullut ihmeellisesti autetuksi. Hänkö ei siis auttaisi veljeään. Hän astuu sisään.
Kun Jonatan Stark parin tunnin kuluttua palaa, on apteekkari tehnyt hänestä "matin" puolikymmentä kertaa. Tämä on tyytyväinen ja vakuuttelee ihastuksissaan, ettei rovasti ole ollut pelituulella. Mutta joka tapauksessa hän nauttii voitoistaan.