— Kasvaa Helsingissä!
— Kasvakoon, mutta sielläpä ei ole sellaista mäkeä kuin kirkkomäki.
— On siellä… suurempiakin.
— Mutta ei sellaista, joka huilaa Pekkalan asuinrehdon läpi.
Toinen ei puhunut mitään. Hetken päästä kuuluu taas:
— Nyt tuli maantienmutkaus! Minä hyppään pois…
Kuului kohahdus ja toinen huusi:
— Älä vielä… mennään vielä.
Mutta samassa löi Posti-Iisakki hevosen juoksuun. Toinenkin pojista pudottautui tielle.
Jonatan Starkin silmät kostuvat. Kysymys, jota hän viime päivinä oli mietiskellyt, selviää hänelle nyt, kun maantienpolveke on jäänyt. Hän oli kysynyt itseltään uudelleen ja yhä uudelleen: oliko hän saavuttava onnen etelässä? Nyt hän saattoi siihen vastata ja vastaus oli kieltävä. Etsijän ikävä jatkuisi. Nuo äskeiset pikkupojat olivat auttaneet häntä selvyyteen.