— Mitä se on?
Jonatan Stark tekee hänelle hillitsevän eleen ja hymyilee. Siellä istuvat perälaudalla samat pojat, jotka hyvästijättösunnuntaina olivat keskustelleet tapulissa.
— Mitä, jos me ajammekin Helsinkiin asti?
— Ei… en minä Lainiosta lähde. Isälle ja äidille tulee ikävä.
— Kyllä Tarkka antaa meille ruokaa. Tullaan sitten pois.
Hetken äänettömyys, jolloin ei kuulu muuta kuin reenjalaksen kitinä.
— Ei… en minä Lainiosta lähde. Täällä kasvaa nauriita!
Taas äänettömyyttä.
— Mutta etelässäpä kasvaa niin suuria nauriita kuin miehen pää!
— Ei kasva! Niin suuria ei kasva missään!