Pormestarin rouva tuli viereisestä huoneesta ja varoitteli hellan ääressä puuhailevaa kauppias Blomin puotineitiä pitämään silmällä hänen kahvipannuaan. Sitä oli varottava kolahduksilta.
— Se on vanha perhekapine enkä sallisi sen turmeltuvan, lausui hän, luoden yleissilmäyksen hellalle, jolla porisi yhtä aikaa neljä pannua.
— Kenenkä tuo kuhmuinen kahvipannu on? kysyi hän osoittaen oman pannunsa lyttynokkaista naapuria.
— Se on Moilasen Matleenan. Hän tuopi sen aina lainaan, kun on isompi juhla.
— Kylläpä on saanut kolahduksia!
Pormestarin rouva liiteli viereiseen huoneeseen. Siellä istui pastori
Skarp, joukko rouvia ympärillään.
Vanha Skarp oli erityisesti kaupungin rouvien suosiossa, huolimatta siitä, että hän toisinaan antoi saarnoissaan heillekin osansa. Mutta sehän kuului hänen virkavelvollisuuksiinsa, ja sitä paitsi hän tavallisessa seurassa oli siivo, hyväntahtoinen mies.
— Meidän mammalla on ollut monet huolet näinä päivinä, puheli pastori Skarp, sivellän harvaa partaansa.
— No mitä huolia pastorskalla nyt on ollut?
Pormestarin rouva oli istunut vapaaksi jääneelle tuolille ja teki pastorille tämän osaaottavan kysymyksen.