Piispasta hän ei paljon tiennyt, — eikä hän halunnut ruvetakaan yksityisiä henkilöitä arvostelemaan; hänellä ei ollut siihen oikeutta. Ainoa kuva, joka elävimmin oli jäänyt hänen mieleensä hiippakunnan päästä, liittyi läheisesti muutamaan seinärahalla-oloon tuomiokirkon etelänpuoleisessa nurkkauksessa monta, monta vuotta sitten. Siihen oli piispa suhtautunut sangen vapaamielisesti. Mutta seinärahanlyöntihän ei nyt ollut mitään taidetta kertakaikkiaan. Entä pastori Skarp? Niin, hänen käsityksensä asioista antoi kyllä paljon valaistusta esilläolevaan kysymykseen, Janne Flykt muisti hänen sanansa "viulun vingutuksesta ja pianon linkutuksesta". Nyt olisi ollut sopiva tilaisuus "selittää". Mutta kun hän tarkemmin asiaa ajatteli, sai vanha Skarpkin jäädä.
Ei! Esitelmä oli otettava yleispiirtein. Siihen ei saanut tulla "sarvia eikä hampaita". "Taide taiteen vuoksi." Se sana oli tässä paikallaan.
Kuinka tämän esitelmän valmistaminen tuottikaan hänelle tuskaa! Hän mietti jo hyljätä sen ja ruveta valmistamaan uutta, mutta lähetysyhdistyksen vuosijuhla oli jo parin päivän päästä eikä uuden valmistamiseen ollut enää aikaa.
Askel oli otettava, vaikka hän aavistikin vastarinnan, joka sen johdosta nousisi. Mutta parempi sanoa kerran suoraan kuin aina aikoa.
Saarnoissa hänellä ei olisi niinkään hyvää tilaisuutta julistaa uskoaan juuri tässä kysymyksessä. Ja jos olisikin, olisi kuitenkin parempi valmistaa maaperää ensin muualla.
Hän päätti pitää esitelmänsä ja jäi odottamaan vähän levottomana vuosijuhlan iltaa.
* * * * *
Lähetysyhdistyksen vuosijuhla pidettiin kaupungin pienellä rukoushuoneella. Jo hyvän aikaa ennen juhlan alkamista oli rukoushuone täyttynyt lehtereitään myöten. Siellä olivat edustettuina kaikki pienen piispankaupungin eri piirit ja säädyt, piispanrouvasta alkaen Moilasen Matleenaan saakka, jonka viimeksimainitun erikoisoikeuksiin kuului pyykinpesu maaherralle, pormestarille ja tuomiorovastille.
Sivuhuoneessa kävi vilkas liike. Keittiössä kiehuivat kahvipannut. Pormestarin iso pannukin oli saanut alentua korkealta hyllyltään tänne toisten hämäräperäisten kahvipannujen rinnalle. Varsinkin hermostutti sitä Matleena Moilasen pannu. Sen kylki oli kuhmuja täynnä, ja se porahteli aivan pormestarin kahvipannun vieressä, ilmeisesti ylpeillen sillä, että sen omistaja kuului vakituisiin rukoushuoneella kävijöihin.
Sitä ei pormestarin pannu voinut sanoa omasta emännästään. Hänen iltansa kuluivat tavallisesti joko insinööri Lundilla taikka asessori Haglundilla. Tänä iltana hän oli kuitenkin saapunut juhlaan, sillä se kuului piispankaupungin hienoston tapoihin.