Toivon tähti! Niin, hän ymmärsi sen tarkoituksen: se tahtoi rohkaista häntä. Taivas sen ympärillä oli musta ja pohjaton kuin epätoivon ja tuskan meri. Mutta keskellä mustaa autiutta vilkutti yksinäinen tähti kuin Majakka rannattomalla merenaavalla.
Älä murehdi! Toivo vain!
* * * * *
Seuraavana aamuna sai Johanna Roslund kirjeen. Se oli hänen sulhaseltaan ja sisälsi ainoastaan runon. Alla oli vain pienellä, sirolla käsialalla: "Janne." Johanna suuteli nimeä. Runosta huokui alakuloisuuden ohella horjumaton vakaumus ja voitonvarmuus. Jannea oli odotettu illalliselle, mutta häntä ei ollut kuulunut. Johanna oli lähtenyt kävelemään ja kulkenut Jannen asunnon ohi Ikkuna oli ollut pimeä. "Joku sairaskäynti", oli hän ajatellut ja heittänyt kaipaavan katseen ikkunaan sekä jatkanut matkaansa. Mutta Johanna ei tiennyt, että juuri silloin oli hänen sulhasensa istunut kirjoituspöytänsä ääressä pihanpuoleisen ikkunan edessä ja katsellut "toivon tähteä". Hän oli arvannut oikein se oli ollut "sairaskäynti", mutta sillä kertaa oli sairaskäynnin suorittanut — pieni, tuikkiva tähti.
X
Oli vierähtänyt kolme vuotta viimeksi kerrotusta. Janne Flykt hoiti edelleenkin papinvirkaansa piispankaupungin kirkkoherran virallisena apulaisena. Monta vaikeutta siinä oli ollut voitettavana. Pastoraalitutkinto oli kerran jo uhannut nostaa tien pystyyn. Hänen väitöskirjansa, joka oli koskenut "Renanin käsitystä Jeesuksesta", oli muitta mutkitta hylätty. Tuomiokapitulin pöytäkirjanote oli lyhyesti ilmoittanut, että "huolimatta kirjoituksen lennokkaasta esityksestä, oli aine siksi vaarallinen, ettei katsottu nuorelle, kokemattomalle papille terveelliseksi sellaisten harha-oppisten teoloogien teoksiin tutustumista, koska ne helposti saattaisivat eksyttää ja johdattaa mielipiteiden sekaannuksiin asioissa, joista luterilaisella kirkolla oli selvä ja raamatunmukainen käsitys." — Mistään harhaopista ei väitöskirjantekijää oltu kuitenkaan tahdottu syyttää. Hänhän oli pääasiallisesti vain selitellyt ranskalaisen teoloogin mielipiteitä; Hylkääminen olikin katsottava ainoastaan "isälliseksi varoitukseksi", niinkuin tuomiorovasti jälkeenpäin oli selittänyt.
Janne Flyktin oli siis ollut valittava uusi väitöskirjanaihe ja hän oli siksi valinnut "rippikouluopetuksen yleensä". Siinä ei hänen mielestään olisi pitänyt jäädä sijaa hammastelulle. Mutta niin ei ollut käynyt. Sekään ei ollut löytänyt täydellistä armoa tuomiokapitulin pitkän viheriän pöydän ääressä. Hänen käsityksensä "kristityn vapaudesta" oli leimattu liian "vapaaksi" ja hänellä oli ollut luja yhteenotto herra asessori Haglundin kanssa, joka oli istunut hänen vastaväittäjänään. Piispan hyväntahtoinen väliintulo oli ratkaissut asian Janne Flyktille suotuisaan suuntaan siten, että piispa oli katsonut keskustelun riittäväksi ja koristanut loppulausuntonsa muutamilla valituilla sanoilla vanhempien virkaveljien mielipiteiden kunnioittamisesta, "koska heillä oli suurempi kokemus ja syvempi perehtymys asioihin." Siihen se oli jäänyt, ja Janne Flykt oli suorittanut pastoraalinsa sekä tullut "kiitoksella hyväksytyksi".
Mutta nämä vastoinkäymiset eivät olleet häntä masentaneet. Päinvastoin: hän oli vain vahvistunut vakaumuksessaan. Ei pitänyt uskaltaa päämiehiin. Ratkaisevalla hetkellä he eivät voineet eivätkä tahtoneetkaan auttaa, Hänen oli kuljettava omaa tietänsä.
Ja sitä hän oli kulkenut, uskollisena omalle itselleen ja vakaumukselleen. Hän oli hoitanut saarnavuoronsa nuhteettomasti, — omasta mielestään ainakin. Hänen julistuksensa keskuksen oli edelleenkin muodostanut tuo ihmisystävällinen Kristus, joka tahtoi voittaa kaikki. Tästä mieliaineestaan hän ei ollut luopunut, vaikka pastori Skarp oli käynytkin yhä suljetummaksi, ja uskovaisten vaimojen ryhmä saarnatuolin juurella yhä harvemmaksi.
Mutta sijaan oli tullut uusia kuulijoita, jotka — vaikka eivät istuneetkaan aivan saarnatuolin juurella — syvällä hartaudella kuuntelivat nuoren papin elävää esitystä. Kapellimestari Borellista ja neiti Såltinista oli tullut innokkaita kirkossakävijöitä, ja heihin oli liittynyt pormestarin sekä maaherran rouvat. He muodostivat kantajoukon, mutta heidän ympärilleen oli kerääntynyt paljon muita, kaupungin ylioppilasnuorisosta vakaviin, itseopiskelua ja valistuspyrinnöitä harrastaviin työmiehiin saakka.